Siirry sisältöön

Pilaantuneet maa-alueet

Senaatti-kiinteistöt panostaa jatkuvasti ennakoivaan ympäristöriskien tunnistamiseen ja havaittujen ympäristövahinkojen korjaamiseen. Ympäristöriskien torjunta ja ympäristövahinkojen korjaaminen ovat merkittäviä kustannusten aiheuttajia. Tavoitteena on säästää sekä ympäristöä että rahaa, ja oikeilla toimenpiteillä puhdistettavan maan arvoa voidaan myös lisätä.

Senaatti on kartoittanut kattavasti kohteistansa ne, joissa on todettu riski maan pilaantumiselle tai on syytä epäillä sellaista. Vuonna 2018 näistä riskikohteista on tunnistettu ne, jotka vaativat lisätutkimuksia tai puhdistus- ja kunnostustoimenpiteitä. Osassa näistä kohteista ryhdyttiin toimenpiteisiin ennakoivasti.

Kohteisiimme liittyvien ympäristölupien ja niitä koskevien velvoitteiden kartoittaminen jäi resurssipulan vuoksi tauolle, mutta työtä jatketaan vuonna 2019. Ympäristölupien perusteella tunnistetuille riskikohteille suunnitellaan jatkotoimenpiteet. Myös pilaantuneiden maiden tiedonhallintaprosessia jatkokehitetään.

Pilaantuneiden maiden kunnostukseen ja selvityksiin sekä rakennusten haitta-aine tutkimuksiin ja toimenpiteisiin käytettiin vuonna 2018 noin 3 miljoonaa euroa. Toimenpiteitä tehtiin 123 eri kohteessa.

Kokonaisvaltaista vastuuta pilaantuneista maa-alueista

Senaatti-kiinteistöjen on oltava selvillä hallinnassaan olevien alueiden tilasta, alueilla harjoitetusta toiminnasta ja toiminnan aiheuttamista riskeistä maa-alueille sekä pohjavedelle. Kun maa-alueita myydään tai vuokrataan, varmistamme, että maa-alueiden tilaa koskevat merkinnät tehdään aluetta koskeviin kauppakirjoihin ja vuokrasopimuksiin.

Senaatti-kiinteistöt ylläpitää rekisteriä pilaantuneille maille tehtävistä toimista, jonka avulla hallinnoidaan maa-alueiden tunnistukseen, kartoitukseen ja puhdistukseen liittyviä dokumentteja.

Senaatilla on käytössä myös kustannusarviointityökalu kohteille, joissa ei ole syytä epäillä ympäristöteknistä riskiä, mutta joissa riskiä voidaan kuitenkin pitää mahdollisena. Työkalu auttaa kustannusriskien hallinnassa matemaattisia mallinnuksia hyödyntäen.