Siirry sisältöön

Turku, Pihlajaniemi kysymyksiä ja vastauksia

 

Mitä Pihlajaniemen kaupunginosaan Heikkilän kasarmialueen läheisyyteen ollaan nyt suunnittelemassa?

Heikkilän kasarmialueen läheisyyteen suunnitellaan ympäröivään kaupunkirakenteeseen kytkeytyvää uutta ja viihtyisää Pihlajaniemen kaupunginosaa. Puolustusvoimat jatkaa edelleen toimintaansa Heikkilän kasarmialueella ja uuden muuttuvan maankäytön alue on eriytetty sotilasalueesta. Uusi suunniteltava Pihlajaniemen asuinalue tulee käytännössä siis kiertämään sotilasalueen.

Meren rannalle ulottuva Pihlajaniemen asuinalue koostuu vähintään 5000 asukkaalle rakennettavista umpikortteleista ja niiden välisestä viihtyisästä katutilasta sekä alueen keskellä olevasta laajasta puistoalueesta. Alueen pohjoisosaan on suunniteltu lisäksi kaupallisten palveluiden keskittymä ja tiloja kivijalkakaupoille. Pihlajaniemeen on myös mahdollista rakentaa myös päiväkoti, koulu ja sujuvat joukkoliikenneyhteydet.

Pihlajaniemen alue kaavoitetaan vaiheittain. Ensimmäisen vaiheen asemakaava tuli lainvoimaiseksi marraskuussa 2023.

Katso tarkempi suunnitelma ja tutustu Pihlajaniemen visioon

Mihin puolustusvoimat alueelta siirtyy?

Puolustusvoimilla tulee olemaan toimintaa Pihlajaniemessä jatkossakin. Suunnitelmassa tämä on huomioitu jättämällä väljyyttä puolustusvoimien käyttämän alueen ja uuden asuinalueen väliin. Uusi suunniteltava asuinalue sijoittuu sotilasalueen länsipuolelle.

Onko puolustusvoimille jäävä alue kaikille avoin? Mitä siellä olevalle urheilukentälle on suunniteltu?

Puolustusvoimille jäävä alue on sotilasaluetta eikä alueelle ole pääsyä ulkopuolisilla. Urheilukenttä säilyy puolustusvoimien omassa käytössä. Puolustusvoimien alueella liikkuminen on kielletty ja alue tullaan aitaamaan.

Millaisia toimintoja alueelle on suunniteltu?

Suunnitelmissa Pihlajaniemeen on asumisen lisäksi kaavailtu kaupallisia palveluja ja liiketiloja alueen pohjoisosaan. Tämän lisäksi asemakaavassa varaudutaan koulun ja päiväkotien rakentamiseen. Alueen keskelle sijoittuu kaikille avoin puistoalue. Ranta-aluetta on puolestaan suunniteltu muuttuvan maankäytön alueella virkistysalueeksi, joka tarjoaa erilaisia ulkoilumahdollisuuksia myös ympäröivien alueiden asukkaille. Ulkoilureitti tulee kiertämään Puolustusvoimien sotilasalueen.

Tuleeko merellinen rantaraitti kaikkien turkulaisten käyttöön?

Yleiskaavaluonnoksessa 2029 on esitetty virkistysreittiyhteystarve samoin kuin asukaskyselyissä on toivottu yhtenäistä rantareittiä. Tällä hetkellä yhtenäistä rantareittiä ei ole olemassa. Pihlajaniemen uusi asuinalue rajautuu itäpuolella sijaitsevaan puolustusvoimien sotilasalueeseen, sekä lännessä Turun kaupungin omistamaan alueeseen. Suunnitelmissa on esitetty Aurajokivarren rantareitin jatkuminen Turun kaupungin alueelta majakkarannan eteläpuolelta rantaa pitkin Hirvensalon sillan alitse Pihlajaniemen alueelle. Rannansuuntainen reitti katkeaa sotilasalueen kohdalla. Reitin jatkuvuus voidaan kuitenkin turvata kiertämällä sotilasalue.

Miten suunnitelmissa on otettu huomioon alueen luontoarvot?

Pihlajaniemen luonto ja maastonmuodot ovat luoneet hyvät edellytykset viheralueiden ja julkisten tilojen suunnittelulle. Alueen alavuus ja tulvariski on käännetty vahvuudeksi muodostamalla alueen keskelle lammista ja purosta muodostuva puistovyöhyke, joka samalla toimii keskeisenä reittinä alueen halki meren rantaan saakka. Kallioiset metsäkukkulat on rauhoitettu rakentamiselta samoin kuin ranta-alueet, joista muodostuu varmasti laajemminkin turkulaisia puoleensa vetävä viheralue, varsinkin jos rantareitti Majakkarannasta asti toteutuu.

Pihlajaniemen nyt asemakaavoitettava asuinalue on ollut pitkään ihmistoiminnan vaikutuspiirissä. Nykyisin siellä̈ on rakennettua ympäristöä̈ ja lehtipuustoisia metsiköitä̈, sekä peltoa ja niittyä̈. Asemakaavoitusta varten Pihlajaniemen alueella tehtiin vuoden 2019 aikana erilaisia luontoselvityksiä. Maastosta on kartoitettu maankäytön suunnittelun kannalta huomioitavat luontokohteet. Selvityksiä on tehty muun muassa eläimistöstä kuten hyönteisistä, lepakoista, liito-oravista, sammakoista, linnustosta ja kasvillisuudesta sekä puustosta. Koko Pihlajaniemen kattaneissa luontoselvityksissä ei todettu arvokkaita luontokohteita suunnittelussa olevalla asemakaava-alueella. Kaikki paikallisesti tai alueellisesti arvokkaiksi arvioidut kasvillisuus- ja luontotyyppikohteet jäävät nyt valmisteilla olevan asemakaava-alueen ulkopuolelle.

Selvitykset ovat luettavissa Turun kaupungin kaavahaussa

Mistä ja milloin alueen rakentaminen alkaa?

Pihlajaniemen pohjoinen asemakaava lainvoimaistui 11/2023. Kunnallistekniikkaa, mm. uusia katuja, alueelle rakennetaan vaiheittain siten, että ensimmäisten asuinrakennushankkeiden rakentaminen on mahdollista aloittaa arviolta 2026-2027. Ensimmäisten asuinrakennushankkeiden rakentaminen alkaa Vähä-Heikkiläntien etelänpuoleiselta pelto-/niittyalueelta.

Kuinka kauan alueen valmistumiseen menee aikaa?

Pihlajaniemen uusi kaupunginosa rakentuu vaiheittain. Infrastruktuurin, kuten katujen, puistojen putkien ja vesijohtojen rakentaminen vie oman aikansa varsinaisten asuinrakennusten rakentamisen mahdollistamiseksi. Kokonaisuudessaan valmista on aikaisintaan 15-20 vuoden kuluttua.

Säilytetäänkö alueen historialliset rakennukset vai puretaanko ne?

Alueella on täysin ainutlaatuinen ja rikas historia, joka luo osaltaan Pihlajaniemen omalaatuisuuden ja erityisyyden uudenlaisena kaupunginosana Turussa. Kulttuurihistoriallisia arvoja sisältävät rakennukset ovat käytössä ja sijaitsevat valtaosin puolustusvoimien sotilasalueella. Uudella asuinalueella sijaitsevan vanhan radiotalon suojeluarvoja tutkitaan osana asemakaavan valmistelua.

Miksi alueelle ei rakenneta tornitaloja, joista olisi paremmat näkymät merelle ja maa-aluetta jäisi enemmän vapaaksi?

Alueen suunnittelu perustuu umpikorttelirakenteeseen. Kerroskorkeudeltaan polveileva umpikortteli muodostaa suojaisan sisäpihan kullekin korttelille. Ylimmistä kerroksista on näkymä merelle. Umpikorttelit rajaavat myös alueen keskelle suunniteltua puistoaluetta. Uskomme, että laaja, mutta reunoiltaan rajattu puistoalue on miellyttävämpi, kuin täysin avoin. Tiiviimpi, mutta matalampi korttelirakenne synnyttää tuulelta ja melulta suojaisia ja miellyttäviä paikkoja. Tornien rakentaminen olisi myös suuri kontrasti viereiselle omakotialueelle.

Pihlajaniemen aluetta suunnitellaan niin, että sinne tulee miellyttävää ympäristöä myös jalankulkijalle. Jalankulkijalla riittää katseltavaa, rakennusten julkisivut ovat vaihtelevia ja katutilassa on toimintoja – niin asuntojen pieniä etupihoja kuin kadunvarsiliiketilojakin.

Milloin alueen asunnot tulevat myyntiin?

Alueella on tarkoitus toteuttaa monipuolista asuntotuotantoa ja asuntoja erilaisiin tarpeisiin. Alueelle rakennetaan omistusasuntoja sekä vapaarahoitteisia ja valtion tukemia vuokra-asuntoja. Ensimmäinen tontinluovutuskilpailu järjestettiin syksyllä 2020, ja kilpailun perusteella valittiin kolmelle asuinkorttelille toteuttajatahot: Pohjola Rakennus Oy, Skanska Talonrakennus Oy ja Rakennusliike Lapti Oy. Valtion tukemia vuokra-asuntoja alueelle rakentavat YH Kodit Oy ja A-Kruunu Oy. Asuntojen myynneistä, vuokrauksista ja hakuajankohdista päättävät toteuttajatahot.

Kuka vastaa alueen suunnittelusta?

Alueen suunnittelusta vastaavat Senaatti-kiinteistöjen lisäksi arkkitehtitoimisto AJAK Oy ja tanskalainen Gehl Architects yhteistyössä Turun kaupungin ja suunnittelua koordinoivan Urbanity Oy:n kanssa.

Milloin alueen toteuttajatahot valitaan?

Ensimmäinen tontinluovutuskilpailu järjestettiin syksyllä 2020, ja kilpailun perusteella valittiin kolmelle asuinkorttelille toteuttajatahot: Pohjola Rakennus Oy, Skanska Talonrakennus Oy ja Rakennusliike Lapti Oy. Valtion tukemia vuokra-asuntoja alueelle rakentavat YH Kodit Oy ja A-Kruunu Oy. Alueen loput korttelialueet Senaatti myy vaiheittain avointen kilpailuiden kautta.

Miten lähialueen asukkaat on otettu huomioon suunnittelussa?

Lähialueiden asukkaiden ajatuksia, toiveita ja huolia on otettu huomioon muun muassa suunnittelutyön aluksi järjestetyllä karttakyselyllä sekä asukasilloilla. Suunnitelmat ovat olleet myös tutustuttavana syksyllä 2019. Lisäksi asukkaat voivat esittää koko suunnittelutyön ajan mielipiteitä ja olla yhteydessä esimerkiksi Turun kaupunkiin asemakaavoituksen osalta. Senaatti-kiinteistöt tiedottavat suunnittelutyön etenemisestä muun muassa omilla verkkosivuillaan.

Turkulaisten palautteet ja kommentit on huomioitu alueen suunnittelussa ja niiden pohjalta on myös muokattu asemakaavaluonnosta. Hankkeen aikana kaupunkilaisilla on mahdollisuus osallistua avoimiin asukastilaisuuksiin ja -kyselyihin.

Tontinluovutuskilpailuun tulleita kilpailusuunnitelmia sai kommentoida kaupungin Kerro kantasi -verkkopalvelussa syksyllä 2021. Verkkopalvelussa esiin tuotuja mielipiteitä on otettu huomioon kilpailutöiden jatkosuunnittelussa.

Mikä rooli Turun kaupungilla on alueen suunnittelussa?

Suunnittelua on tehty tiiviissä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa ja kaupunki vastaa alueen kaavoittamisesta.

Mistä osista Turun kaupunki vastaa liittyen uuden kaupunginosan rakentamiseen?

Pihlajaniemen kaupunginosan toteuttaminen edellyttää muun muassa katujen sekä yleisten alueiden, kuten puiston, rakentamista sekä energia- ja vesihuollon tekniikan rakentamista. Kaupunki vastaa näiden toteuttamisesta

Aiheutuuko rakennustöistä minkälaista haittaa lähialueille?

Alue sijaitsee erillään muusta ympäristöstä, joten rakentaminen ei aiheuta suuria ongelmia lähialueiden asukkaille. Luonnollisesti rakentamisesta syntyy kuitenkin tilapäisesti melua.

Anna palautetta