Siirry sisältöön

Ratapihakortteleista uniikki pala uutta Helsinkiä – tontteja vielä myynnissä

Keski-Pasilan Ratapihakortteleihin nousee 3 000 asukkaan viihtyisä, vehreä ja urbaani yhteisö. Senaatti myy Helsingin kaupungin kanssa yhdessä kehittämänsä uuden asuinalueen tontit, ja muutama on vielä vapaana. Bonava aloittaa rakennustyöt omassa korttelissaan syksyllä 2020.

Helsingin Ellen, Höyrykatu

Vanhasta ratapihasta kiinteä osa uutta keskustaa

Vilkas junaliikenne on leimannut Pasilan kehitystä pitkään. Jo vuonna 1918 Helsingin yleiskaavan suunnitellut arkkitehti Elias Saarinen visioi Pasilaan päärautatieasemaa. Ajatus ei toteutunut, mutta Pasilasta on kasvanut matkustajamäärältään Suomen toiseksi suurin asema. Alueen tiiviimpi rakentaminen alkoi 1960-luvulla, kun kaupungistuminen lisäsi Helsingin kasvupainetta. Aluksi Pasilaan suunniteltiin toimisto- ja liiketilaa, myöhemmin imagoa haluttiin pehmentää rakentamalla myös asuntoja. Päätös Vuosaaren satamasta vuonna 2002 vauhditti kehitystyötä, ja tavarakuljetusten siirryttyä Vuosaareen Pasilasta vapautui tilaa ja raiteita. Valtio ja kaupunki tekivät sopimuksen Keski-Pasilan rakentamisesta. Pasila alkoi hahmottua osana Helsingin keskustaa – tornitaloineen, puistoineen, palveluineen ja työpaikkoineen.

 

Vehreää, urbaania ja viihtyisää asumista

Keski-Pasilaan rakentuu urbaani, omaleimainen ja kantakaupunkimainen alue. Ensimmäiseksi toteutetaan kolme suurinta kokonaisuuttaa: Tripla-keskus, Ratapihakorttelit ja tornialue. Triplan pohjoispuolelle nousevien Ratapihakortteleiden ensimmäiset perustustyöt alkoivat syksyllä 2018. Rakennusoikeutta korttelialueella on noin 180 000 kerrosneliömetriä. Alue valmistuu arviolta vuoteen 2030 mennessä, ja sinne tulee monimuotoista asumista yli 3000 kaupunkilaiselle ja toimitiloja 1000 työntekijälle. Senaatti myy tontit yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa vaiheittain, ja osa kortteleista on vielä myymättä. Kiinnostus on ollut suurta. Alueelle tehdään myös peruskoulu, päiväkoteja ja elävöittäjiksi kivijalkaliiketiloja, viherkattoja sekä puistoja.

Leena Palokangas, myyntipäällikkö, Senaatti-kiinteistöt

Elävä asumisen ja kaupunkielämän keskus

Halusimme investoida Ratapihakortteleihin, ja osallistuimme Senaatin tarjouskilpailuun. Noin puolet rakennusoikeudesta on vapaarahoitteista asuntotuotantoa, ja Bonava toteuttaa nämä talot. Puolet on välimallin asuntotuotantoa, josta vastaa kumppanimme Avain Yhtiöt. Bonavan visiona on luoda onnellisia koteja ja naapurustoja, ja Ratapihakortteleissa se tarkoittaa sympaattista, sykkivää ja viihtyisää naapurustoa mahdollisimman monille. Emme siis rakennuta vain asuntoja, vaan laadukkaita koteja ja yhteisöjä, joissa on hyvä olla. On kiinnostavaa olla kehittämässä kaupunkilaisille uudenlaista Helsinkiä. Suunnittelemme rakentavamme tontille kaksi asuinrakennusta, yhteensä noin 80 asuntoa. Toisesta tulee 14-kerroksinen ja toisesta 5–8-kerroksinen. Olemme valinneet arkkitehdin, ja suunnittelu on käynnissä.

Kuisma Reinikainen, projektijohtaja, Bonava Suomi Oy

Visiona sympaattinen ja laadukas naapurusto

Uudesta Pasilasta rakentuu monimuotoinen ja elävä asumisen, työnteon ja kaupunkielämän keskus. Ratapihakortteleita leimaa vehreys ja puistomaisuus, ja viherrakentaminen on näkyvässä roolissa myös omalla tontillamme: asuinrakennusten yhteiset piha-alueet kannustavat yhteisöllisyyteen. Uniikkia ilmettä tuovat talojen viherkatot ja taide, jonka Helsingin kaupunki toteuttaa ja jonka kustannuksiin kaikki rakennuttajat osallistuvat. Alue on kuin tyhjä taulu. Tämä tekee projektista kiinnostavan: entisellä ratapihalla ei ole vahvaa ennakkomainetta, vaan saamme synnyttää muiden toimijoiden kanssa Ratapihakortteleille täysin uuden ilmeen ja imagon. Kohteemme on määrä valmistua vuoden 2022 aikana, ja tarkoituksemme on luoda kohtuuhintaisia, laadukkaita ja viihtyisiä koteja hyvännäköisen kaupunkikuvan edistämiseksi.

Kuisma Reinikainen, projektijohtaja, Bonava Suomi Oy

Lisää kiinnostavia referenssejä

Anna palautetta