Siirry sisältöön

Vastuulliset hankinnat

Senaatti on julkinen toimija, joka noudattaa hankinnoissaan julkista hankintalakia ja Senaatin omaa sisäistä hankintaohjetta.

Hankinnat ja kehittäminen vuonna 2019

Senaatin kokonaisostot olivat noin 557 miljoonaan euroa, joka on noin 86 % liikevaihdosta. Suurimmat hankinnat liittyvät investointeihin, jotka olivat 309 miljoonaa euroa.

Vuonna 2019 hankintatoimen kehittämisessä panostettiin muun muassa hankinnan sopimusmallien ja hankintaraportoinnin kehittämiseen sekä sähköisen allekirjoituspalvelun käyttöönottoon hankintasopimuksissa. Allekirjoituspalvelun käyttöönotto sujuvoittaa allekirjoitusprosessia ja nopeuttaa allekirjoittamisen läpimenoaikoja. Sähköinen allekirjoitus myös mahdollistaa sähköisen arkistoinnin ja sen tuomat hyödyt. Lisäksi asiakirjat ovat aina sähköisesti haettavissa ja hyödynnettävissä. Kokemukset hankintasopimusten sähköisestä allekirjoittamisesta ovat olleet positiivisia.

Hankintaraportointia kehitettiin toimintavuoden aikana ottamalla käyttöön uusia visuaalisia ja käyttäjälähtöisiä hankintaraportteja. Vuonna 2020 raportoinnin kehittämistä jatketaan mm. sopimusraportoinnin ja hankintojen ilmastotavoitteiden seurannan osalta. Lisäksi hallitusohjelman mukaisesti pyritään lisäämään innovatiivisuutta hankinnoissa.

Vastuullisuus hankinnoissa

Kannamme vastuumme kestävän kehityksen osa-alueista ottamalla päätöksenteossamme huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät näkökohdat sekä näihin liittyvät valtiokonsernia koskevat tavoitteet.  Hankinnat toteutetaan Senaatin yhteiskuntavastuupolitiikan mukaisesti.

Senaatin hankintaperiaatteita ovat tuloksellisuus, vastuullisuus ja suunnitelmallisuus, ja näitä periaatteita sovelletaan kaikkiin Senaatin hankintoihin.  Hankintaperiaatteet määrittelevät hankintoja ohjaavat tavoitteet ja toimintatavat.

Kaikissa hankinnoissa Senaatti noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä avoimuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

Toimittajien valintaan vaikuttavat laatu ja hinta

Kilpailutuksissa Senaatti käyttää valintakriteereinä sekä hintaa että laatua.  Lisäksi edellytämme toimittajilta muun muassa Senaatin turvallisuussopimuksissa ja talousrikollisuuden torjuntaohjeessa määriteltyjä vaatimuksia. Kilpailutuksissa edellytämme, että tarjoajat noudattavat tilaajavastuulakia.

Senaatti on ollut edelläkävijänä alallaan talousrikollisuuden torjunnassa ja ohjeistuksen kehittämisessä koko toimialalle. Talousrikollisuuden torjuntaohjeen vaatimukset koskevat muun muassa tilaajavastuulain edellyttämien selvitysten toimittamista, henkilötunnisteiden käyttämistä ja urakoitsijoiden ketjuttamista. Ohjeistukset ovat julkisia ja kaikkien hyödynnettävissä. Talousrikollisuuden torjuntaohjeistus löytyy Senaatti-kiinteistöjen kotisivuilta. Lue asiasta myös lisää Talousrikollisuuden torjunta -osiosta.

Sosiaalisen vastuun, kestävien ympäristö- ja energiaratkaisujen sekä innovaatioiden edistämiseen liittyvät periaatteet otetaan huomioon kaikissa niissä hankinnoissa, joissa se on tarkoituksenmukaista.

Senaatin henkilöstölle on laadittu eettiset periaatteet ja sivutoimista on laadittu oma ohjeistus. Olemme aktiivisesti mukana alan järjestöissä esim. Rakli ja toimimme yhteistyössä viranomaistahojen kuten Vero ja AVI kanssa menettelytapojen kehittämiseksi.

Hankintatoimen johtaminen

Senaatin talousyksikkö vastaa hankintatoimen yleisestä johtamisesta, organisoinnista ja kehittämisestä. Hankintatoimea ohjataan kategorioiden (rakennuttaminen, ylläpito, liiketoiminnan palvelut, tietohallintopalvelut) kautta.

Hankintojen riskienhallinta

Vuosittain arvioimme keskeisimmät hankintojen riskit riskien ennaltaehkäisemiseksi ja pienentämiseksi. Vuoden 2020 keskeisimmät riskit liittyvät epäonnistumiseen talousrikollisuuden torjunnassa, mahdollisiin turvallisuussopimusrikkomuksiin toimittajaverkostossa ja hankintatoimen kehittämistoimenpiteiden epäonnistumiseen tai viivästymiseen.

Lisää tietoa seuraavista osoista:

Kumppanit
Talousrikollisuuden torjunta