Turun Pihlajaniemen pohjoisosan suunnitelmat loppusuoralla
Turkuun, Heikkilän kasarmialueen viereen suunniteltavan Pihlajaniemen ensimmäinen asemakaavaehdotus on valmistunut ja tulee nähtäville 19.4.2021 ennen kaupunkiympäristölautakunnan päätöksentekoa. Pihlajaniemestä tulee uusi merellinen ja luonnonläheinen kaupunginosa Turun ydinkeskustan jatkeeksi.
Asemakaava käsittää tulevan asuinalueen pohjoisosan ja mahdollistaa asuntojen rakentamisen 2500-3000 asukkaalle. Alueen ensimmäisille asuinkerrostalokorttelille on valittu jo toteuttajat tontinluovutuskilpailun kautta. Kun asemakaava tulee lainvoimaiseksi, alkaa katujen, puistojen ja kunnallistekniikan tarkempi suunnittelu ja toteutus. Ensimmäisten asuinrakennusten rakentaminen alkaa arviolta 2022.
Senaatti-kiinteistöt, alueen maanomistajana, järjesti yhteistyössä Turun kaupungin kanssa laatu- ja hinta-kilpailun kolmen asuinkorttelin toteuttamisesta syksyllä 2020. Kilpailutöiden kautta haettiin ratkaisua siihen, miten umpikorttelista saadaan vaihtelevien rakennusten ja polveilevan korttelirakenteen kautta ihmisläheinen ja jalankulkijoille ystävällinen ympäristö.
Aloituskortteleiden toteuttajiksi valittiin tämän erittäin korkeatasoisen kilpailun kautta Pohjola Rakennus Oy Suomi, Rakennusliike Lapti Oy, YH Kodit Oy sekä Skanska Talonrakennus Oy. A-Kruunu Oy rakentaa alueelle valtion tukemia vuokra-asuntoja.
Tontinluovutuskilpailun yhteydessä saatu palaute auttoi suunnitelmien jatkokehityksessä
Pihlajaniemen suunnitelmia on kehitetty jatkuvasti. Viime vuonna käydyn tontinluovutuskilpailun yhteydessä saatiin turkulaisilta Kerro kantasi -verkkopalvelun kautta runsaasti palautetta kilpailutöistä ja sitä on hyödynnetty suunnitelmien jalostuksessa. Esimerkiksi Vähäheikkiläntien varteen suunniteltuja rakennuksia on siirretty kauemmas kadusta, ja rakennusten korkeutta on madallettu samalla kun niihin on tuotu korkeusvaihtelua. Myös puita on lisätty kadun varteen.
Vaihtelevaa katukuvaa ja viihtyisiä korttelipihoja
Pihlajaniemen kokonaissuunnitelma perustuu laajan Katanpään puistoalueen ympärille rakennettaviin umpikortteleihin. Yksi kortteli muodostuu useasta erilaisesta rakennuksesta, joiden korkeudet vaihtelevat. Rakennukset ovat sävyiltään lämpimiä ja maanläheisiä, ja rakennusten vaihtelevat kattomuodot tuovat elävyyttä ympäristöön. Vaikka rakentaminen on tiivistä, korttelirakenne mahdollistaa aurinkoiset, suojaiset ja vehreät korttelipihat.
Erityistä huomiota on kiinnitetty myös kortteleiden välisiin katualueisiin ja jalankulkuympäristöön. Jalankulkijalla riittää alueella katseltavaa, koska katutasoon tuovat elävyyttä moninaisten rakennusten lisäksi liiketilat ja asuntojen pienet etupihat. Pihlajaniemen kortteleita voidaan pitää jonkinlaisena vastakohtana yksittäisille toisistaan erillään oleville tornimaisille taloille, joiden ympäristöä on vaikeampaa suunnitella miellyttäväksi.
Pihlajaniemen alue tulee tarjoamaan virkistysmahdollisuuksia ja palveluita myös ympäröivien alueiden asukkaille. Alueen keskelle rakennettavan Katanpäänpuiston kautta johdetaan hulevedet jopa 7 km2:n alueelta. Puiston läpi, kohti merta, virtaa paikoin pieniä lampia muodostava uoma. Puistoon muodostuukin miellyttäviä paikkoja kaiken ikäisille, niin oleskeluun kuin aktiiviseen leikkiin ja toimintaan. Jatkossa reitti merenrantaan kulkee Katanpäänpuiston läpi. Alueen eteläosa ja rannat suunnitellaan myöhemmässä vaiheessa.
Video: Tutustu Turun Pihlajaniemen alueesse oikein turunmurteel!
Lue lisää Pihlajaniemen alueesta verkkosivuiltamme.
Lisätiedot:
Laura Schrey, kiinteistökehityspäällikkö, Senaatti-kiinteistöt p. 040 536 1739
Päivi Siponen, kaavoitusarkkitehti, Turun kaupunki p. 050 430 4790