
Kemistin kortteli, Otaniemi
Otaniemen keskustaan, Aalto-yliopiston metroaseman läheisyydessä sijaitsevaan kortteliin on suunnitteilla monipuolisia käyttötarkoituksia mahdollistavaa täydennysrakentamista. Senaatti-kiinteistöt kehittää aluetta yhteistyössä Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 17.8.2022 kaavaehdotuksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Tutustu Kemistin kaavaan Espoon kaupungin sivuilla
Kemistin kortteli uudistuu
“Otaniemen kaupunginosaa pyritään kehittämään toiminnoiltaan monipuolisemmaksi ja Kemistin korttelin keskeinen sijainti sekä suhteellisen väljä rakentaminen luovat hyvät edellytykset täydennysrakentamiselle.”
Emmi Sihvonen
Kiinteistökehityspäällikkö
Senaatti-kiinteistöt
- Uusia asukkaita noin 350
- Suunnittelualueen pinta-ala 8,6 ha
Tavoitteena monipuolisempia toimintoja
Tällä hetkellä alueella sijaitsevissa 1960-1980 -luvuilla rakennetuissa rakennuksissa on toimisto-, opetus- ja tutkimustiloja. Osa nykyisistä toiminnoista on siirtymässä pois alueelta ja osa rakennuksista on tarkoitus purkaa. Tavoitteena on mahdollistaa uutta rakentamista asuin-, toimisto-, tutkimus- ja palvelukäyttöön. Alueen maanomistus jakautuu Senaatin ja Aalto-yliopiston kesken. Suunnittelusta järjestettiin kansainvälinen kutsukilpailu, joka ratkesi keväällä 2017 ja kilpailun voitti Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:n ehdotus, jonka pohjalta asemakaavamuutosta on suunniteltu. Suunnittelun edetessä suunnitelmaratkaisua on tarkennettu ja kehitetty edelleen ja yhteensovitettu alueeseen kohdistuvien reunaehtojen kanssa.
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi nähtäville asetettavaksi ehdotuksen asemakaavan muutokseksi kokouksessaan 10.11.2021.
Kaavaehdotus oli nähtävillä 29.11.-31.12.2021 Espoon kaupungin sivulla: https://www.espoo.fi/fi/hankkeet/otaniemen-kemisti#section-6610. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 17.8.2022 kaavaehdotuksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Kaavan mukainen rakentaminen täydentää olevaa alue- ja yhdyskuntarakennetta ja sijaitsee keskeisellä paikalla metroaseman ja pikaraitiotien vieressä. Alueen kulttuuri- ja luonnonympäristön arvot on otettu huomioon suunnittelussa.
Kaavamuutoksessa mahdollistetaan yhteensä noin 38 000 k-m2 uudisrakentamista yliopiston opetus- ja tutkimustoimintaan, asumiseen ja liiketiloille. Alueella säilyvien rakennusten laajuus on yhteensä noin 22 000 k-m2. Senaatti-kiinteistöjen alueelle on osoitettu asuinkerrostalojen rakennusoikeutta yhteensä noin 9 000 k-m2, jonka toteuttaminen on mahdollista, kun nykyinen VTT:n käyttö alueella päättyy arviolta vuonna 2025.

Tavoiteaikataulu
-
2021
Kaavaehdotus nähtävillä
-
2023
Kaavan hyväksyminen
-
2023-2024
Kaava lainvoimainen
-
2023-2024
Alueen ensimmäisen vaiheen rakentaminen
-
2023-2024
Senaatin asuinrakennustonttien tarjouskilpailu
-
2025-2026
Senaatin asuinrakennustonttien toteutus alkaa
Sijainti ja lähiympäristö
Hankealue sijaitsee Tekniikantien, Vuorimiehentien, Otaniementien ja Hagalundinpuiston välissä.
Lähietäisyydellä:
- Aalto-yliopiston metroasema
- Suunnitteilla olevan Raide-Jokerin pysäkit
- Kauppakeskus A Bloc
- Aalto-yliopiston kampus
- Rantaraitti – virkistys- ja ulkoilureitti
- Otaniemen urheilupuisto ja Otahalli
- Saaristoveneiden pysähdyspaikka Otarannassa

Lisätiedot
Senaatti-kiinteistöt
Emmi Sihvonen, kiinteistökehityspäällikkö
+358 50 340 1408
emmi.sihvonen@senaatti.fi
Aalto-Yliopisto Campus & Real Estate
Ville Jokela, toimitusjohtaja
+358 50 380 9701
ville.jokela@aalto.fi