Senaatti-kiinteistöt myy maata Helsingin Sörnäisistä, Skanska kehittää tontille toimistoa, liiketilaa sekä asuntoja

Havainnekuva: Skanska / Anttinen Oiva arkkitehdit
Senaatti-kiinteistöt ja Skanska ovat sopineet kaupasta, jonka myötä Skanska ostaa Haapaniemenkadulta 6 290 neliömetrin kokoisen tontin, jolla on 22 050 neliömetriä rakennusoikeutta. Kaupan arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Hanke kantaa nimeä Aspnäs – Elämän kokoinen kortteli.
Tontti sijaitsee Helsingin Sörnäisissä Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien rajaamassa korttelissa Väinö Tannerin kentän laidalla. Naapurustossa on monipuolinen ravintolavalikoima, taiteen ja kulttuurin korkeakoulut, media-alan yrityksiä sekä valtiohallinnon tärkeitä toimintoja.
Skanska ja Anttinen Oiva arkkitehdit voittivat vuonna 2019 järjestetyn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, jonka Senaatti-kiinteistöt järjesti yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailutehtävänä oli suunnitella tontille toimitiloista sekä muista käyttötarkoituksista koostuva toiminnallinen kokonaisuus. Voittaneen suunnitelman pohjalta valmisteltiin joulukuussa 2022 hyväksytty asemakaavan muutos.
Samassa kokonaisuudessa liiketilaa, toimistoa ja asuntoja
Asemakaavan muutoksen myötä tontille on mahdollista toteuttaa monipuolisesti ja erilaisiin käyttötarkoituksiin tarkoitettuja toimintoja. Skanskan ja Anttinen Oiva Arkkitehtien suunnitelmassa tontille tulee Skanska CDF:n kehittämää liike- ja toimistotilaa sekä Skanska Kotien asuntoja samaan uudisrakennukseen.
”Haluamme vahvistaa alueelle hyvin ominaisia piirteitä, ja konseptimme lähtökohtana on luoda ainutlaatuinen paikka, jossa toteutuu yhteisöllisyys, elämyksellisyys ja laadukkuus. Aspnäsin ensimmäiset kerrokset ovat kaikille avoimia, ja niihin tulee monipuolisia palveluja. Korttelipiha tarjoaa luontokeitaan ja kohtaamispaikan. Asumisratkaisut ovat monipuoliset, ja työskentelytiloissa huomioidaan tulevaisuuden työelämän joustavat tarpeet”, luonnehtii toimitusjohtaja Antti Säynätkari Skanska CDF Oy:stä.
Aspnäsin rakentaminen on suunniteltu alkavan alkusyksystä 2023, ja tavoitteena saada Aspnäsin uudet asukkaat ja yritykset taloon vuonna 2026.
”Tontilta on purettu valtion virastotalo ja nyt tämän upean hybridikorttelin myötä Väinö Tannerin kentän laidalle saadaan palautettua puuttuva pala kaupunkia”, kertoo kiinteistökehityspäällikkö Laura Schrey Senaatti-kiinteistöiltä.
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt, kiinteistökehityspäällikkö Laura Schrey, puh. 0405361739, laura.schrey@senaatti.fi
Skanska CDF Oy, toimitusjohtaja Antti Säynätkari, puh. 040 768 9218, antti.saynatkari[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg@skanska.fi