Puolustuskiinteistöjen strategiapäivityksessä korostuu valmiuden parantaminen
Puolustuskiinteistöjen hallitus on linjannut päivityksistä Puolustuskiinteistöjen strategiaan. Päivitykset liittyvät erityisesti valmiuden ja varautumisen parantamiseen. Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan on muuttanut turvallisuustilannetta, minkä vuoksi Puolustuskiinteistöjen on saavutettava tavoiteltu varautumisen taso mahdollisimman nopeasti.
Puolustuskiinteistöjen perustehtävä ja keskeinen perustamisen syy on turvata Puolustusvoimien toiminnan kannalta kriittisimpien kohteiden käytettävyys kaikissa turvallisuustilanteissa. Vuoden 2022 helmikuusta lähtien Puolustuskiinteistöissä on toteutettu laajoja toimenpidekokonaisuuksia valmiuden parantamiseksi.
Puolustuskiinteistöissä on viety käytäntöön vuonna 2021 laaditun strategian mukaisesti ns. valmiuslähtöistä palvelumallia. Sen perusajatuksena on, että oma henkilöstö keskittyy puolustusvoimien poikkeusolojen toiminnan kannalta kriittisimpien tilojen palvelutuotantoon. Muissa kohteissa, kuten puolustusvoimien joukkotuotantokohteissa, tukeudutaan laajemmin kumppaneiden palveluntuotantoon.
Nykyisessä, perustavanlaatuisesti muuttuneessa turvallisuustilanteessa on nähty tarpeellisena selvittää, millä keinoin muutosta valmiuslähtöiseen palvelumalliin olisi mahdollista nopeuttaa. Puolustusministeriö on edellyttänyt, että tavoiteltu varautumistaso saavutetaan viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä.
Mahdollisuuksia kehityksen nopeuttamiseen selvitetään syksyn aikana. Henkilöstön näkemyksiä ja ajatuksia kuullaan laajasti, jotta mahdollisimman monet eri näkökulmat tulevat suunnittelussa huomioiduksi.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matias Warsta, +358 294 831 000