Arkkitehti uuden äärellä

Taideinsituutiot olivat Freeselle tuttuja jo ennen Kiasman peruskorjausta, sillä hän on uransa aikana muun muassa restauroinut taiteilijakoti Lallukan ja suunnitellut useita taidenäyttelyitä, mukaan lukien vuoden 1995 ARS-näyttelyn Ateneumissa. Osallistuipa hän aikoinaan kahteen ehdotukseen nykytaiteen museon arkkitehtuurikilpailussakin, jonka Steven Holl lopulta voitti. Vaikka Kiasma oli tuttu talo taiteen ystävälle, erilaiset yksityiskohdat ja rakennusosat vaativat runsaasti perehtymistä, kun korjaus kaksi vuotta sitten käynnistyi.

– Varsinkin konesaumattu titaanisinkkipeltikatto ja lasiseinät ovat erityisosaamista vaativia rakenteita. Olen saanut pitkän oppimäärän monesta uudesta asiasta, sanoo Freese, jonka työnä oli johtaa vesikattojen ja julkisivujen perusteellisen uusimisen suunnittelua.

Vaativat kattotyöt ovat vielä kesken, sillä peltikatto on täynnä vaikeita liittymiä ja yksityiskohtia. Peltivuodat pitää taivuttaa juuri oikealla tavalla siten, että katto on vesitiivis, mutta sieltä löytyvät myös tuuletusraot. Kiasmaa ei ole korjattu perinteiseen tapaan niin, että ensin tulee suunnitteluvaihe ja sitten siirrytään rakentamiseen, vaan suunnitelmat ovat kehittyneet koko rakentamisen ajan. Ratkaisut ovat löytyneet yhteistyössä rakennesuunnittelijan ja muiden rakentamisen ammattilaisten kanssa.

– Kiasman korjaus on tehty niin sanottuna projektinjohtourakkana, mikä on ollut antoisa kokemus. Olemme olleet jatkuvasti yhteydessä toisiimme urakoitsijan, suunnittelijoiden ja tilaajan kesken, Freese kertoo hänelle uudesta tavasta työskennellä.

Kun katto on valmis, Kiasmaa ympäröivät telineet puretaan ja päästään korjaamaan viimeistä kohdetta eli Kiasman itäpuolella olevaa ala-allasta.

Kompromissien taidetta

Kiasman rakennustekniikka poikkeaa paljon vanhemmista kohteista, joiden parissa Freese yleensä työskentelee. Tällä hetkellä hänellä on muun muassa työn alla Helsingin vanhin julkinen rakennus Vanha tulli- ja pakkahuone Mariankadulla. Talo on rakennettu 1760-luvulla eli se on yli kymmenen kertaa 24-vuotiasta Kiasmaa vanhempi.

– 1950-luvulle asti kantavat rakenteet olivat yleensä massiivisia tiiliseiniä tai puuseiniä, jotka toimivat samalla rakennuksen lämmöneristeinä. Se on periaatteessa samaa rakennustekniikkaa, mitä käytettiin jo 1700-luvulla. Jokaisena aikakautena on menetelmiin toki tullut omat lisänsä, kuten teollisesti valmistetut naulat sekä sahaus- ja lasitekniikan uudet tuotteet, mutta Kiasma on potenssiin jotain ihan muuta, Freese sanoo.

Vaikka Freesen tavoite on, ettei hänen työnjälkeään huomata, vaativat eteen tulevat ratkaisut välillä kompromisseja. Hän kuvaileekin korjausrakentamista kompromissien taiteeksi.

– On paikkoja, jossa kompromisseja voi tehdä ja sitten on sellaisia, joissa se ei ole mahdollista. Kun kompromisseja tehdään, ne pitää toteuttaa niin, että kokonaisuus ei häiriinny. Esimerkiksi Kiasman eteläpäädyn julkisivupintoja ei voi siirtää yhtään ulospäin, koska muuten vanhojen säilytettävien merialumiinilevyjen väliin jäisi aikaisempaa isompi rako, kun ne kohtaavat kulmassa. Paineita kasvattaa julkisivun paksuutta olisi kyllä ollut lämmöneristyksen ja tuuletusrakojen parantamiseksi. Iso kaareva peltikatto- ja julkisivupinta sentään on 23 millimetriä ulompana kuin aikaisemmin, sillä sen verran pystyi joustamaan ilman että katon liittymädetaljit kärsivät.

Käyttäjille tehty talo

– On ollut etuoikeus päästä restauroimaan maailmankuulun Steven Hollin läpimurtotyötä.

Freese tapasi Hollin, kun hän vieraili Kiasmassa huhtikuussa. Vaikka Holl pääsi koronan vuoksi käymään vasta nyt, on hänen avustajiensa kanssa tehty yhteistyötä koko korjaushankkeen ajan. Suunnittelun alkuvaiheissa työryhmä haastatteli Hollin toimistossa New Yorkissa projektia vetänyttä arkkitehti Vesa Honkosta. Korjauksessa on ollut mukana myös Kiasman sisätilojen uudistusten suunnittelusta vastannut arkkitehti Timo Kiukkola, joka on työskennellyt Kiasman parissa vuodesta 1993.

– Holl kysyi meiltä samaa kuin moni muukin eli miksi näin nuori rakennus pitää jo korjata, naurahtaa Freese.

Hän harmitteleekin, että he eivät ehtineet Hollin kanssa käymään rakennustelineillä. Hän olisi mielellään näyttänyt, millaisia ongelmia rakennusvaiheessa 1990-luvulla oli syntynyt. Esimerkiksi itäsivun niin sanottujen rusetti-ikkunoiden toteutus ei ollut kestänyt aikaa – ymmärrettävästi, sillä niiden vaikean geometrian korjaaminen on edelleen hankalaa, vaikka tänä päivänä käytössä on Kiasman rakennuspäiviä edistyneemmät tietotekniikka, telineet ja rakennusmateriaalit, kuten ruiskutettava höyrysulku.
Freese keskusteli Hollin kanssa luonnonvalon roolista galleriatiloissa:

– Se on maestron mukaan Kiasman oleellinen rakennusaine, eikä sitä pidä peittää.

Arkkitehtejä yhdisti myös kiinnostus siitä, miten ihmiset kokevat talon ja käyttävät sitä. Rakennus on tehty nimenomaan käyttäjille, myös maailmankuulun arkkitehdin mielestä. Hän seurasi erityisesti sitä, miten lapset liikkuvat Kiasmassa.

Kiasmaattisuus ulottuu kaupunkirakenteesta yksityiskohtiin

Freese oli mukana kirjoittamassa Kiasman vastuusuojeluraporttia, jossa määritellään muun muassa mikä talossa on arvokasta, miten sitä jatkossa korjataan, hoidetaan ja mahdollisesti muutetaankin.

– Vastuusuojeluraporttia tehdessä perehdyin talon olemukseen aikaisempaa syvällisemmin ja olen sen jälkeen katsonut tätä eri silmin. Paljon arvostavammin kuin aikaisemmin, Freese toteaa.

Hän kertoo, että osa kollegoista ei aikoinaan pitänyt siitä, että Postitalon edestä Töölönlahdelle avautuvaan näkymään rakennettiin Kiasman korkuinen talo.

– Itse en ole kokenut, että Kiasma olisi tulpannut tämän kohdan, päin vastoin se saattaa jopa korostaa sitä. Arvostan erityisesti sitä, miten kaupungin saranakohdassa olevaan rakennukseen kiteytyy tietyt kaupungin suuntaviivat ja dynamiikka.

Vastuusuojeluraportissa on käytetty sanaa ”kiasmaattinen” kuvaamaan sitä, miten rakennuksen massoittelussa sen osat rytmittyvät ja kietoutuvat toisiinsa. Sama kiasmaattisuus jatkuu talon sisällä. Se näkyy esimerkiksi tiloissa, kulkureiteissä ja jopa pienissä yksityiskohdissa, kuten kalusteissa ja valaisimissa.

– Se alkaa kaupunkirakenteesta ja ulottuu pienimpäänkin ovenkahvaan. Rakennus on kokonaistaideteos, jollaisia nykyään tehdään harvoin. Se, että arkkitehti pääsee tekemään kaikki yksityiskohdat kiintokalusteita ja valaisimia myöten, on todella harvinaista. Senkin takia Kiasmasta kannattaa pitää huolta. Luulen, että sen arvo huomataan laajemmin, mitä vanhemmaksi talo tulee, arvelee.

Vaikka Freese on keskittynyt työssään lähinnä Kiasman julkisivuihin, pääsi hänkin työstämään pienen yksityiskohdan rakennuksen sisätiloissa.

– Aulan portaan hienossa originaalikaiteessa oli nykynormien mukaan liian iso rako. Suunnittelin siihen täytekappaleen, joka toivottavasti ei hyppää silmille. Sitä oli hauska tehdä, hän hymyilee.