Kiasman karkea eleganssi säilytetään vastuusuojelun avulla
7 min
Toukokuussa 24 vuotta täyttävää Kiasmaa ei ole suojeltu kaavassa eikä rakennusperintölain nojalla, mutta rakennusta hoidetaan samoin periaattein kuin suojeltua rakennusta. Senaatti-kiinteistöt kutsuu tätä arvokiinteistöjen omatoimista suojelua vastuusuojeluksi. Kiasman vastuusuojelua on kehitetty nyt aiempaa konkreettisemmiksi toimintatavoiksi, sillä rakennuksen ominaispiirteet, toimintatavat ja periaatteet on koottu samoihin kansiin Kiasman vastuusuojeluraportiksi. Juuri ilmestynyt kattava raportti ohjaa jatkossa rakennuksen ylläpitoa ja korjauksia ja varmistaa näin Kiasman ainutlaatuisen identiteetin säilymisen.
– Suomeen rakennettiin 1900-luvun jälkipuolella kattava verkosto kulttuurirakennuksia, kuten kirjastoja, teattereita ja museoita. Julkisin varoin toteutetut rakennukset tehtiin huolella ja kaikkien ulottuville. Näiden rakennusten säilyttäminen on vastuunkantoa ympäristöstä. Rakennuksiin liittyy myös sosiaalisen kestävyyden näkökulma, kun puhutaan kaikille avoimista keskeisesti sijaitsevista palveluista, avaa vastuusuojeluraportin päätoimittaja ja pitkän uran modernin arkkitehtuurin parissa tehnyt Hilkka Högström vastuusuojelun lähtökohtia.
Senaatti alkoikin 2000-luvun alussa suojelemaan vapaaehtoisesti useita nuoria arvorakennuksia, jotka eivät olleet virallisen suojelun piirissä. Nuoret arvorakennukset listattiin arvorakennusluetteloksi vuonna 2004, jolloin myös Kiasma otettiin Senaatin vapaaehtoisen suojelun piiriin. Luettelo päivitettiin vuonna 2010 ja vuonna 2016 arvorakennusluettelon sijaan siirryttiin puhumaan vastuusuojelusta, kun Senaatti ja Museovirasto kehittivät toiminnalle uuden nimen. Vaikka Senaatilla on merkittävä rooli vastuusuojelun toteuttajana, vaatii se tiivistä yhteistyötä erityisesti Museoviraston kanssa.
Aktiivisesti modernin arkkitehtuurin suojelemisessa mukana oleva Senaatin yhteiskuntavastuu- ja laatujohtaja Juha Lemström on ollut kehittämässä vastuusuojelua vuodesta 2006.
– Pohjoismaat, Hollanti ja Iso-Britannia ovat modernin arkkitehtuurin suojelussa edelläkävijöitä, mutta suomalainen vastuusuojelu on systemaattisuudessaan ainutlaatuinen tapa suojella uudempaa arkkitehtuuria myös maailman mittakaavassa, hän kertoo.
Suojelu korostuu korjauksissa
Rakennuksen ottaminen mukaan vastuusuojelun piiriin perustuu asiantuntijoiden harkintaan. Päätöstä tukevia kriteereitä ovat olleet muun muassa onko rakentaminen perustunut suunnittelukilpailuvoittoon, onko rakennuksesta julkaistu artikkeleita Arkkitehti-lehdessä tai muissa alan lehdissä tai onko hanketta esitelty julkisissa näyttelyissä, kuten Suomi rakentaa -katsauksissa.
– Nuorista suojeltavista rakennuksista päättäminen on haastavaa, sillä arvotus- ja arvostusperiaatteet muuttuvat jatkuvasti, joten emme aina osaa arvostaa nyt jotain, mitä pidetään jo ehkä 10 vuoden kuluttua arvokkaana. Vastuusuojelun hyvä puoli onkin, että sitä ei lyödä lukkoon lailla tai sanktioilla, joten on aina mahdollisuus joustaa, kertoo Lemström.
Osan kohdalla suojelupäätös on kuitenkin helppo. Tällaisiin lukeutuvat esimerkiksi Kiasma ja Musiikkitalo, jotka otettiin vastuusuojelun piiriin heti niiden valmistuttua.
– Kiasma on ollut erittäin merkittävä rakennus jo valmistuessaan. Koska uusi rakennus välttyy ainakin 15–25 vuotta suurilta muutoskorjauksilta, tuli Kiasmankin kohdalla vastuusuojelu ja sen tuomat kysymykset vastaan kunnolla nyt, kun rakennusta peruskorjattiin, Lemström jatkaa.
Kiasman peruskorjauksen pääsuunnittelijalle, arkkitehti Simo Freeselle vastuusuojelustatus ei ollut erityinen haaste, työskenteleehän hän rakennuksesta riippumatta niin kuin se olisi suojeltu. Käytännössä suojelutyö näkyi erityisesti yhteistyönä Museoviraston kanssa, jolle ratkaisut oli helppo perustella kirjattujen suojeluperiaatteiden ansiosta.
Peruskorjauksessa gallerioiden ja naulakkoaulan suunnittelusta vastannut ja Kiasman parissa vuodesta 1993 työskennellyt arkkitehti Timo Kiukkola on puolestaan oppinut vastuusuojeluun tutustuttuaan korostamaan arkisten ja edullisten materiaalien suojelua uudella tavalla. Esimerkiksi Kiasmassa teatterin punainen muottivaneri on tärkeä suojelun kohde. Pintamateriaalia saatetaan purkaa tai muuttaa, kun kuvitellaan, että samaa edullista materiaalia saa tilalle. Mutta näin ei välttämättä olekaan. Täsmälleen sama tuote, vieläpä vientilaatu, on saattanut poistua markkinoilta.
– Yleisellä tasolla vastuusuojeluraportin parissa työskentely lisäsi vielä entisestään kiinnostusta suojella, hyödyntää tai vähintään kierrättää rakennusmateriaaleja korjausrakentamisen yhteydessä. Innostus yltää vapaa-ajallekin, sillä kunnostan parhaillaan vanhaa hirsitaloa, kertoo Kiukkola.
Kiasman historia sekä ylläpidon ja korjauksen periaatteet ja ohjeet samoissa kansissa
Steven Holl on sanojensa mukaan suunnitellut Kiasmaan reittiä eikä huoneita. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Vastuusuojeluraporttiin on koottu Kiasman historia, arkkitehtuurin tärkeimmät ominaispiirteet ja rakennuksessa käytetyt materiaalit käsityö- ja käsittelytapoineen. Vuosien varrella tehdyt korjaukset ja muutokset löytyvät raportista kronologisena taulukkona sekä ennen ja jälkeen -kuvina. Lisäksi raportissa tarkastellaan Kiasman kulttuurihistoriallisia merkityksiä ja arvoja sekä tilojen arvoluokituksia. Kiasmalle on myös luotu yksityiskohtaiset ylläpidon ja korjauksen ohjeet tila- ja materiaalikohtaisesti.
Steven Hollille oli Kiasmaa suunnitellessa tärkeää se, miltä rakennuksessa oleminen ja liikkuminen tuntuu. Niinpä Kiasman tarkastelu ei rajoittunut vain materiaaleihin, väreihin tai rakennuksen ja sisustuksen yksityiskohtiin, vaan myös alkuperäisiin suunnitteluperiaatteisiin.
– Kiasmassa on poikkeuksellisen hienosti mietitty viivästetty tapahtumien polku, melkeinpä siirtymäriitti, kadulta näyttelytiloihin. Tumman matalan eteisen ja pyöröovien läpi saavutaan hienoon haltioittavaan lasikattoiseen aulaan, joka kaartuu ja kapenee näkymän päässä. Lipun oston ja narikassa asioinnin jälkeen museovieras lähtee nousemaan tarkoituksellisesti jyrkäksi suunniteltua ramppia galleriatiloihin. Koska ramppi on jyrkkä, siinä kuljetaan hitaasti. Vastaavasti näyttelyiden jälkeen museovieras ei äkisti joudu vilinään kadulle, vaan tämäkin tapahtuma johdatellaan. Gallerioita ei ole suunniteltu yksittäisinä tiloina, vaan Steven Hollin sanoin on suunniteltu pikemminkin reitti. Hienon hieno konsepti tuhoutuisi, jos esimerkiksi rakennukselle tehtäisiin toinen sisäänkäynti, kuvailee Kiukkola käyntikokemuksen suojelua.
– On oleellista, että suojelu ei rajoitu pelkästään rakennusmateriaaleihin ja -osiin. Sen tulee kohdistua myös rakennuksen immateriaalisiin perusprinsiippeihin, Kiukkola jatkaa.
Steven Holl tutustumassa vastuusuojeluraporttiin vieraillessaan Kiasmassa huhtikuussa. Kuva: Simo Freese
Vastuusuojeluraporttia alettiin työstää vajaat kolme vuotta sitten Senaatin kokoaman työryhmän voimin. Työryhmään kuuluivat päätoimittaja Högströmin lisäksi Senaatin rakennuttajapäällikkö Selja Flink, arkkitehdit Timo Kiukkola Arkkitehtuuritoimisto B & M:stä ja Simo Freese Arkkitehtitoimisto Freesestä, Kansallisgallerian kiinteistöhallinnon projektipäällikkö Harri Toivonen sekä Museoviraston yliarkkitehti Johanna Hakanen ja intendentti Elisa El Harouny.
– Työmme lähtökohtana on kunnioittaa suunnittelu- ja toteutustyötä sekä Steven Hollin läpimurtotyötä, jollainen Kiasma on. Holl suunnitteli rakennuksen juuri meille, tähän käyttötarkoitukseen ja tälle paikalle, sanoo Högström.
Tärkeä lähde vastuusuojeluraportille olikin Kiasman rakennusvaiheessa mukana olleen Kiukkolan kokoama Kiasma-käsikirja, johon on dokumentoitu rakennus- ja muutosvaiheita tarkasti. Lisäksi työryhmä vieraili paikan päällä ahkerasti ennen pandemiaa ja peruskorjausta. Työryhmä myös kuuli Kansallisgallerian kokemuksia tilojen käyttäjänä sekä asiakaspalautetta. Näin saatiin kerättyä runsaasti myös hiljaista tietoa, jota halutaan välittää eteenpäin.
Vaikka lopputulos on laajuudessaan uraauurtava, on joitain samatapaisia julkaisuja koottu esimerkiksi Lontoon Barbican Centrestä, Sydneyn oopperatalosta sekä Paimion parantolasta. Paimion parantolaa käsittelevän julkaisun lisäksi Alvar Aalto -säätiö on laatinut oppaan käytännön konkreettiseen suojelemiseen, mikä oli tukena Kiasman raportin tekemisessä.
– Mittava raporttimme on ensimmäisiä laatuaan, mutta minulla on jo työn alla kaksi vastaavaa julkaisua. Samanlaisia raportteja tullaan varmasti tekemään jatkossa enemmän, ennustaa Freese.
Vastuusuojeluraporttiin on koottu kaikki Kiasmassa käytetyt materiaalit käsityö- ja käsittelytapoineen. Kuvassa sisätilojen sinistetystä teräksestä valmistetut kaiteet. Kuva: Kansallisgalleria / Sonja Hyytiäinen
Vastuusuojeluraportti osaksi arkea
Myös Kansallisgallerialle on ollut Kiasman käyttäjänä tärkeää, että rakennus ja käyntikokemus säilyvät alkuperäisessä muodossaan, vaikka näyttelytoiminta vaatii välillä hurjaltakin tuntuvia muutoksia tiloihin. Rakennuksen seinään saatetaan esimerkiksi tehdä aukko tai galleriatiloihin rakentaa lisäseinä. Pysyviä muutoksia ei näyttelytoiminnan vuoksi ole tehty.
– Rakennuksesta on pidetty koko ajan hyvää huolta. Vastuusuojeluraportti tulee kuitenkin tarpeeseen, sillä Kiasman ylläpitoon ja korjauksiin tulee jatkuvasti mukaan uusia ammattilaisia, joita julkaisu auttaa säilyttämään rakennuksen hengen myös tuleville sukupolville, kertoo 14 vuotta Kiasman parissa työskennellyt Harri Toivonen Kansallisgalleriasta.
Välillä Kansallisgalleria ehdottaa pysyvämpiä muutoksia Senaatille. Yksi tällainen asia oli Kiukkolan suunnittelemat lokerot Kiasman naulakkotilassa. Lokeroita rakennettiin korjauksen yhteydessä lisää. Tämä oli Toivoselle kollegoineen ensimmäinen kokemus siitä, miten entistä tehokkaampi vastuusuojelu toimii käytännössä.
– Kun aiemmin esittelimme ehdottamamme muutokset Senaatti-kiinteistöille, nyt suunnitteluvaiheeseen tuli mukaan Museovirasto, kuten Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoidenkin muutoksia tehtäessä. Tämä tarkoitti, että Kansallisgalleria joutui perustelemaan ja miettimään asioita entistäkin huolellisemmin. Yhteistyössä syntyi todella kaunis lopputulos. Tuntuu, että lokerikko on osa rakennusta, joka ei ole koskaan aiemmin ollut näkyvissä, hän toteaa.
Kiasman uusi lokerikko
Vapaaehtoinen suojelu vaatiikin onnistuakseen kaikilta osapuolilta sitoutumista ja halua vaalia rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa. Perehtyminen ja perehdyttäminen suojellun talon tavoille koskee kaikkia johtajista tekniseen ylläpitoon.
– Kun ihminen tutustuu Kiasmaan, hän paneutuu erilaisiin dokumentteihin. Vastuusuojeluraportti täydentää näitä materiaaleja. Haluamme, että tästä tulee normaali osa rakentamista sekä kiinteistön hoitoa ja ylläpitoa, summaa Lemström.
