Siirry sisältöön

Verohallinto siirtyi paperista digimaailmaan

Monitilaympäristöissä työnteon tavat muuttuvat radikaalisti. Muutoksen voi kiteyttää paperittomuuteen. Lähes kaikki asiakirjat, arkistot ja osa tapaamisistakin soljuvat digimaailmaan.

Katso kaikki

Arvomaailman mukaiset ratkaisut

OP Ryhmän pääkonttorissa Vallilan korttelissa tulee työskentelemään koko korttelin valmistuessa lokakuussa 2017 noin 4 500–5 000 henkeä. OP:n lisäksi korttelissa toimivat Verohallinnon ohjaus- ja kehittämisyksiköt, Uudenmaan yritysverotoimisto sekä Konserniverokeskus. Yhteiskäytössä on kuusi teemaravintolaa ja kuntosali. Monitilaympäristöt ovat hyvin saman tyyppiset: julkiset tilat ovat ala-aulan yhteydessä. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti nimeämättömissä työpisteissä ja vetäytymis- tai neuvottelutiloissa kulloisenkin tehtävän mukaisesti. Kerroksiin tultaessa avautuu näkymät ensin kahvioihin, joissa on luontevaa tavata kollegoja.

Vanhat tavat romukoppaan?

Uuteen työympäristöön siirryttäessä karistetaan valtaosa vanhoista työnteon tavoista, ja otetaan modernit keinot ja tavat käyttöön. Sekä OP:ssa että Verohallinnossa tehdään tietotyötä, jossa keskeistä on tiedon jakaminen, vastaanottaminen, käsittely ja tuottaminen. ”Uudet työteon tavat liittyvät vahvasti paperittomuuteen. Työasemaa eli läppäriä kannetaan koko ajan mukana, ja siinä on käytännössä kaikki tarpeellinen”, kertoo johtava asiantuntija Olli Aalto Verohallinnosta. Verohallinnon toimitilajohtaja Riitta Juutilainen muistuttaa, ettei muutokseen mennä tilaratkaisu edellä. ”Työympäristöhän on aina toimintaa varten. Kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa vanhaa tapaa toimia ja muutokseen on hyvä edetä askel kerrallaan,” Juutilainen korostaa.

Katso Olli Aallon esitys Senaatti-areenasta

Verohallinnon työympäristömuutos

Tilat tukevat strategiaa

Monitilaympäristöön siirtyminen tukee Verohallinnon strategiaa. ”Strategiamme mukaan teemme työtä yhdessä ja vuorovaikutteisesti. Työympäristömme tukee nimenomaan tätä. Avoimissa tiimitiloissa kohtaamme työtovereitamme, ja suurin arvo on juuri vuorovaikutus”, Olli Aalto kertoo. Riitta Juutilaisen mukaan uusi työympäristö on myös Verohallinnon arvojen mukainen. ”Arvomme ovat luottamus, yhteistyö ja uudistuminen. Monitilaympäristössä kaikki tämä tehdään mahdolliseksi. Koko tilaratkaisu ja työn tekemisen tapa perustuu siihen, että luotetaan työkaverin tekevän työnsä, esimies luottaa tiimiinsä ja johto luottaa, että tavoitteet saavutetaan”, Juutilainen kertoo.

Lisää kiinnostavia referenssejä

Anna palautetta