Onttolan esikunta-alueelle on valmistunut uusi sotilaskoti-liikuntarakennus
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on rakennuttanut uuden sotilaskoti-liikuntarakennuksen Onttolan esikunta-alueelle. Tilat on otettu Pohjois-Karjalan rajavartioston käyttöön tiistaina 8.8.2023.
Moderni ja viihtyisä noin 1 000 m2 sotilaskoti-liikuntarakennus sisältää reilun sadan hengen sotilaskotisalin, nykyaikaisen keittiön ja liikuntatiloja. Tilat ovat monikäyttöiset ja toimivat tarvittaessa myös koulutustilana. Toimitilat vastaavat aiempaa paremmin rajavartioston tämänpäiväisiin tarpeisiin ja toiminnan tukemiseen. Uusi sijainti pääportin vieressä palvelee entistä paremmin varusmiehiä ja heitä tervehtimään tulevia läheisiä. Tilat ovat käyttäjilleen toimivat, terveelliset ja turvalliset. Sotilaskoti palvelee varusmiehiä, vapaaehtoista asepalvelusta suorittavia naisia, heidän läheisiään ja Rajavartiolaitoksen henkilökuntaa.
Rakennushankkeen pääurakoitsijana toimi Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy, ja työmaa on työllistänyt 20 henkilöä. Pääsuunnittelusta vastasi ARK Takala Oy. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 5,9 miljoonaa euroa.
”Rakennustyöt valmistuivat heinäkuun puolivälissä, jonka jälkeen rajavartiosto pääsi kalustamaan ja varustamaan tiloja. Uusi rakennus sijaitsee esikunta-alueella keskeisellä paikalla ja on hyvin saavutettavissa käyttäjilleen”, Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö Jouni Leinonen sanoo.
Uudet tilat takaavat varusmiehille ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville aiempaa paremmat olosuhteet liikuntakoulutukseen ja vapaa-ajan viettoon sekä sotilaskotihenkilöstön ja alueella työskentelevän Rajavartiolaitoksen henkilöstön toiminnallisuuden ja hyvinvoinnin vuosiksi eteenpäin. Pohjois-Karjalan rajavartiosto kouluttaa vuosittain yhteensä noin 300 varusmiestä ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavaa naista.
”Uudet tilat ovat erittäin tervetulleet niin asevelvollisten, sotilaskodin kuin henkilökunnan käyttöön. Tilat tukevat erityisesti asevelvollisten liikuntakoulutuksen järjestämistä ja vapaa-ajan viettämisen mahdollisuuksia”, Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja Samuli Murtonen kertoo.
Vuoden 2023 aikana on suunniteltu uusittavan myös Onttolan esikunta-alueen ympärillä oleva aita ja portti nykyvaatimusten tasolle. Rakennustyöt käynnistyvät heinäkuussa ja niiden on arvioitu valmistuvan vuoden 2023 loppuun mennessä.
Nykyisestä esikunta-alueen ulkopuolella sijaitsevasta sotilaskoti-liikuntarakennuksesta luovutaan.
Alueen kehittäminen jatkuu
Rajavartiolaitos selvittää yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa Onttolan esikunta-alueen rakennuskannan jatkokehittämistä. Tavoitteena on, että käyttäjille saadaan turvalliset ja toimivat tilat pitkälle tulevaisuuteen. Mahdollisia muutoksia alueen kiinteistöihin voitaisiin päästä tekemään aikaisintaan vuoden 2024 aikana.
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt, Jouni Leinonen, asiakaspäällikkö, puh. 040 058 6968, jouni.leinonen@senaatti.fi
Pohjois-Karjalan rajavartiosto, Samuli Murtonen, apulaiskomentaja, puh. 0295 423 000 (vaihde), samuli.murtonen@raja.fi
Tiedotteen liitteenä oleva valokuva: Pohjois-Karjalan rajavartiosto
Hankkeen verkkosivut: https://testi-e2c55b704894.senaatti.fi/hankkeet/onttolan-varuskunta-alueen-kehittaminen/