Energiansäästöohjelma valtion tiloissa ylitti odotukset — suurin pudottaja löytyi Pasilasta
Senaatti-konsernin toteuttama energiansäästöohjelma valtion tiloissa ylitti sille asetetut tavoitteet ja säästöä saatiin jopa odotettua enemmän. Yhdessä valtion virastojen ja laitosten kanssa energiaa on säästetty noin 78 000 MWh, mikä vastaa noin 10 000 kerrostalokaksion vuosikulutusta ja euroina jopa 10 miljoonaa euroa.
Senaatti käynnisti lokakuussa 2022 energiansäästöohjelman tilanteessa, jossa uhkana oli energian riittävyys ja energiakustannukset olivat nousseet rajusti. Energiansäästötoimia toteutettiin nopealla aikataululla noin tuhannessa valtion rakennuksessa. Merkittävin osa säästöistä tuli talotekniikan ja sisälämpötilan säädöillä. Säätöjä toteuttaessa huomioitiin kohteiden ominaispiirteet.
Ennen ohjelman käynnistämistä tehtyjen laskelmien pohjalta arvioitiin, että energiaa olisi mahdollista säästää noin 50 000 MWh – 75 000 MWh. Lokakuun 2023 loppuun mennessä energiaa oli säästetty noin 78 000 megawattituntia (MWh) eli 78 000 000 kilowattituntia (kWh). Ohjelma jatkuu vuoden loppuun saakka.
Valtion suurin rakennus oli suurin säästäjä
Eniten energiaa säästyi Pasilan virastokeskuksessa, joka on valtion suurin rakennus. Erilaisilla säätötoimenpiteillä valtavan kokoisessa rakennuksessa säästyi energiaa 2 400 000 kWh, mikä vastaa noin 300 kerrostalokaksion vuosikulutusta. Suuria säästöjä saatiin aikaan myös useissa muissa virastotaloissa mm. Turussa ja Jyväskylässä.
Merkittäviä energiankulutuksen muutoksia saatiin aikaan useissa erityyppisissä kohteissa. Esimerkiksi Valteri-koulu Onervassa Jyväskylässä rakennuksen energiankäyttö väheni 20 %, kun toimenpiteiden ideointiin ja suunnitteluun osallistui koko henkilöstö ja oppilaat.
Puolustushallinnon tiloista vastaava Puolustuskiinteistöt toteutti energiansäätötoimia niissä Puolustusvoimien kohteissa, joissa se oli asiakkaan toiminta huomioiden mahdollista. Energiaa säästettiin erityisen merkittävästi mm. Niinisalon, Upinniemen ja Säkylän varuskunta-alueilla.
“Voi sanoa, että energiankäytössä näkyy sekä turvallisuustilanne että työtapojen muutos. Turvallisuussektorin toimijoiden tilat ovat normaalistikin käytössä ympäri vuorokauden ja kuluneen vuoden aikana tilojen käyttö on monin paikoin kasvanut. Näissä tiloissa energiankäyttö on voinut jopa kasvaa, vaikka tehostamistoimia olisi tehty. Sen sijaan toimistotilojen käyttöasteet ovat matalat, mikä on mahdollistanut tehokkaamman energiankäytön. Suurissa virastotaloissa on ollut mahdollista saada myös suuria säästöjä”, sanoo energiansäästöohjelman vetäjä Sanna Jääskeläinen.
Senaatin energiansäästöohjelman osana on kehitetty ja otettu käyttöön uusia toimintamalleja ja tekniikkaa kysyntäjoustoon, haettu laajasti uusia energiatehokkuutta parantavia ideoita ja pilotoitu Senaatin omaa energiakatsastusmallia, jonka kautta on tavoitteena parantaa rakennusten energiatehokkuutta myös pidemmällä tähtäimellä. Energiansäästöohjelma jatkuu vuoden loppuun saakka, minkä jälkeen toiminta jatkuu osana normaaleja prosesseja kiinteistöjen ylläpidossa ja kehitystoiminnassa.
Senaatti-konserni muodostuu emoliikelaitos Senaatti-kiinteistöistä ja tytärliikelaitos Puolustuskiinteistöistä, joka vastaa puolustushallinnon tiloista.
Konsernin vastuulla on yhteensä lähes 9000 valtion rakennusta. Rakennusten pinta-ala on noin 6 miljoonaa neliötä, joista Puolustuskiinteistöjen ylläpitämien puolustushallinnon kiinteistöjen osuus on noin 3 miljoonaa neliötä. Konsernin energiakustannukset ovat noin 100 miljoonaa euroa, ja ne muodostavat noin viidenneksen kaikista kustannuksista.
Energiansäästöohjelma on ladattavissa verkosta: https://testi-e2c55b704894.senaatti.fi/energiaohjelma/
Lisätietoja:
Energiansäästöohjelman johtaja Sanna Jääskeläinen, p. 040 830 8104, sanna.jaaskelainen@senaatti.fi