Jyväskylässä toteutetaan 16 toimijan yhteinen työympäristö ja julkisen hallinnon palvelupiste
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteuttaa valtion toimitilastrategian mukaisen työympäristömuutoksen toimistorakennus Sinettiin osoitteessa Vapaudenkatu 58. Tilat uusitaan moderniksi 16 organisaation yhteiseksi työympäristöksi ja julkisen hallinnon yhteiseksi palvelupisteeksi. Alustavan aikataulun mukaan tilamuutostyöt käynnistyvät lokakuussa 2024 ja valmistuvat syyskuussa 2025.
Tehtävät tilamuutokset ovat pieniä, ja ne pyritään tekemään mahdollisimman paljon olemassa olevia monitilaympäristöjä hyödyntäen. Uudistuksessa rakennetaan lisää pistäytymistiloja, päivitetään kokouskeskuksen ja neuvotteluhuoneiden audiovisuaalinen tekniikka sekä toteutetaan yhteinen palvelupiste ensimmäiseen kerrokseen. Uudistus parantaa muun muassa tilojen äänieristystä, turvallisuutta ja varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin. Muutostyöt koskevat noin 4 700 neliön aluetta, ja hankkeen kustannusarvio on 4,6 miljoonaa euroa.
Rakennustyöt alkavat alustavan aikataulun mukaan lokakuussa 2024 ja valmistuvat syyskuussa 2025. Tarvittavat muutostyöt toimistokerroksissa toteutetaan kerroksittain ja vaiheittain siten, että nykyiset talon käyttäjät väistävät talon sisällä ja omissa tiloissaan. Urakoitsijavalinta tehdään elokuussa, ja toteutusmuotona tulee olemaan jaettu urakka.
”Toteutamme hankkeen kahdessa vaiheessa. Ensimmäiseksi muutamme jo olemassa olevaa yhteistä monitilaympäristöä tukemaan paremmin tilankäyttäjien toimintoja pääosin kaluste- ja vyöhykeratkaisuin. Toisessa vaiheessa tehdään isompia uudistuksia myös yhteisen asiakaspalvelun osalta”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen projektipäällikkö Riikka Alamäki.
Yhteiset työympäristöt tukevat yhteistyötä ja vuorovaikutusta valtion eri toimijoiden välillä edistäen näin hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Nykyaikaiset työtilaratkaisut ja yhteiskäyttö parantavat myös tilankäytön tehokkuutta, mikä pienentää valtion hiilijalanjälkeä ja tuo valtiolle kustannussäästöjä. Hankkeen myötä tehostetaan valtion toimijoiden tilankäyttöä 6 500 neliöllä ja organisaatioille syntyy vuosittaisia toimitilakustannussäästöjä noin 450 000 euroa.
Uudistuksen jälkeen yhteiseen työympäristöön siirtyvät Sinetin nykyisistä käyttäjistä Verohallinto, Maanmittauslaitos, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Digi- ja väestötietovirasto (DVV), Ruokavirasto, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi), Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Tulli, Taiteen edistämiskeskus (Taike), Traficom ja Senaatti-kiinteistöt. Uusina käyttäjinä taloon sijoittuvat Keski-Suomen ELY-keskus, Business Finland, Metsähallitus, Siemen Forelia Oy ja Puolustuskiinteistöt. Yhteisessä työympäristössä tulee työskentelemään noin 630 henkilöä. Omat tilat ja asiakaspalvelutilat säilyvät osalla Sinetin toimijoista.
Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, ja kalustamisessa hyödynnetään lähes täysin olemassa olevia toimistokalusteita. Hankkeessa on käytössä Rakennustiedon ympäristöluokituksen työkalu, jossa tavoitellaan kahta tähteä. Ympäristötyökalu on Suomen oloihin kehitetty ympäristösertifiointijärjestelmä, joka auttaa rakennushankkeiden tilaajia toteuttamaan ja ohjaamaan ympäristötietoista rakentamista.
Jatkossa valtiolla ei ole käyttöä Cygnaeustalolle, ja Senaatti-kiinteistöt tulee myymään rakennuksen. Uudistuksen myötä valtio voi luopua myös osasta valtion ulkopuolisilta vuokratuista toimitiloista.
Hanke osana valtion palvelu- ja toimitilaverkon uudistamista
Ensimmäiseen kerrokseen toteutetaan valtion toimijoiden yhteinen palvelupiste. Yhteinen käyntiasiointipalvelu tuo valtion palvelut keskitetysti kansalaisten lähelle, ja sen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta tarjoamalla palvelut samasta paikasta mahdollisimman nopeasti, tehokkaasti ja vaivattomasti.
Uusi, monipuolinen ja toimintaa tukeva asiakaspalveluympäristö, yhteiset palvelua tukevat järjestelmät sekä henkilöstön yhteistyön tiivistäminen tukevat kaikki hyvää asiakas- ja henkilöstökokemusta.
Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan yhteiset palvelutilat Verohallinnolle, Maanmittauslaitokselle ja DVV:lle. Tarkoituksena on laajentaa palvelutiloja ja toimintaa tulevaisuudessa.
Hanke toteuttaa osaltaan valtion laajempaa palvelu- ja toimitilaverkon uudistusta. Sen tavoitteena on vastata nopeasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin kokoamalla käyntiasiointia julkisen hallinnon yhteisiin palvelupisteisiin ja tiivistämällä valtionhallinnon toimitilaverkkoa. Yhteiset palvelupisteet takaavat kansalaisille asiakaspalvelua yhdenvertaisesti koko maassa.
Hankkeen verkkosivu: https://testi-e2c55b704894.senaatti.fi/hankkeet/jyvaskylan-yhteinen-tyoymparisto
Lisätiedot:
Riikka Alamäki, projektipäällikkö, Senaatti-kiinteistöt, puh. 040 861 0966, riikka.alamaki@senaatti.fi
Karin Forsström, vastuuasiakaspäällikkö, Senaatti-kiinteistöt, puh. 040 501 9719, karin.forsstrom@senaatti.fi