Puolustuskiinteistöjen valmiuslähtöisen palvelumallin toteutusta nopeutetaan
Puolustuskiinteistöt on päättänyt nopeuttaa valmiuslähtöisen palvelumallin käytäntöön viemistä. Perustavanlaatuisesti muuttuneessa turvallisuustilanteessa on nähty tarpeellisena toteuttaa muutoksia nopeutetulla aikataululla. Myös puolustusministeriö on edellyttänyt, että tavoiteltu varautumistaso saavutetaan viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä.
Puolustuskiinteistöjen tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia, että poikkeusolojen maanpuolustuksen kannalta keskeisimmät tilat pystytään ylläpitämään kaikissa tilanteissa. Yhdessä asiakkaan kanssa tehdyn varautumissuunnittelun perusteella Puolustuskiinteistöt kohdentaa sekä maantieteellisesti että osaamiseltaan omaa palvelutuotantoaan uudelleen muuttuneen turvallisuustilanteen edellyttämällä tavalla. Valtaosa muutoksesta on tehty ja tullaan tekemään luonnollisen poistuman kautta. Jonkin verran nykyistä henkilöstöä on kuitenkin pystyttävä siirtämään paikkakunnalta toiselle.
Mallin perusajatuksena on, että oman palvelutuotannon henkilöstö keskittyy määriteltyjen palveluluokkien kohteisiin, joihin kuuluvat mm. tärkeimmät suojatilat sekä sotamateriaalin varastoalueet, ja turvaamaan pääasiakkaan kriittisten tilojen käytettävyyden kaikissa olosuhteissa. Muiden kohteiden ylläpidossa hyödynnetään enemmän kumppaneiden palveluita. Samalla Puolustuskiinteistöjen asiantuntijaorganisaatiota on vahvistettava investointien jatkuessa ennätystasolla.
Muutosneuvottelut saatu päätökseen
Valmiuslähtöistä palvelumallia on jo aiemmin viety käytäntöön vuonna 2021 laaditun strategian mukaisesti ns. luonnollisen poistuman eli pääasiassa eläköitymisten kautta. Muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi Puolustuskiinteistöissä käynnistettiin maaliskuussa muutosneuvottelut, joiden tavoitteena oli keskustella henkilöstön edustajien kanssa erilaisista vaihtoehdoista toteuttaa valmiuslähtöisen palvelumallin nopeutettu käytäntöönvienti sekä antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa tehtäviin päätöksiin. Neuvotteluiden kohteena oli pääasiallisesti kiinteistöhoidon ja puhtauspalvelun henkilöstö. Neuvottelut saatiin päätökseen 30.4.2024.
Neuvotteluiden aikana muutosten piirissä olevien tehtävien määrä tarkentui koskemaan 38:aa tehtävää. Suunnitellut tehtävämuutokset kohdistuvat seuraavin paikallisyksiköihin: Dragsvik, Säkylä, Parola, Lappeenranta, Sodankylä, Pirkkala, Tikkakoski (Lohtaja).
Lisäksi Puolustuskiinteistöt tulee yhdistämään paikallisyksiköitä seuraavilla paikkakunnilla: Säkylä-Niinisalo, Upinniemi-Dragsvik, Rovaniemi-Sodankylä sekä Kaartinkortteli-Santahamina.
Kaikille tarjotaan työtä ja tukea
Puolustuskiinteistöt haluaa hyvänä työnantajana tukea muutoksen kohteena olevia henkilöitä ja tulee tarjoamaan työtä kaikille, joita muutos koskee. Lisäksi tehtävämuutoksen vuoksi toiselle paikkakunnalle muuttamaan joutuvia tuetaan rahallisella tukipaketilla.
Jos henkilö ei henkilökohtaisista syistä johtuen voi ottaa vastaan suunnitelman mukaista uutta työtehtävää, Puolustuskiinteistöt tarjoaa ylimääräisen työllistymistukipaketin. Puolustuskiinteistöt on myös sitoutunut selvittämään työllistymistä palveluntoimittajien kanssa nykyisillä työehdoilla, samalla alueella ja sovitun merkittävän pituisen suojajakson ajaksi.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matias Warsta, 029 483 1000