Senaatin energiansäästöohjelmalla 60 000 megawattitunnin ja 7 miljoonan euron säästöt
Valtion kiinteistöistä vastaavan Senaatti-konsernin energiansäästöohjelmalla on säästetty energiaa jo 60 000 megawattituntia eli 60 miljoonaa kilowattituntia. Energiamäärä vastaa noin 7 500 kerrostalokaksion vuosittaista energiankulutusta ja euroissa lähes 7 miljoonan euron säästöä. Fiksua energiankäyttöä ja toimia jatketaan myös tulevan talven aikana.
Senaatti käynnisti vuosi sitten lokakuussa laajan energiansäästöohjelman valtion kiinteistöissä. Tavoitteena oli energiakriisin keskellä auttaa Suomea selviämään energiamarkkinoiden haastavasta talvesta ja hillitä rajua energiakustannusten nousua. Senaatin energia-asiantuntija-arvioiden pohjalta ohjelman tavoitteeksi asetettiin vähintään 50 000 megawattitunnin säästöt ja arvioitiin, että säästöjä voitaisiin saavuttaa jopa 75 000 megawattituntia.
Elokuun loppuun mennessä konsernin omistamissa kohteissa oli säästetty energiaa yhteensä noin 60 000 megawattituntia, joista Senaatti-kiinteistöjen kohteissa 38 000 megawattituntia ja puolustushallinnon tiloista vastaavan Puolustuskiinteistöjen tiloissa 22 000 megawattituntia. Ohjelmaa jatketaan vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen toiminta siirtyy osaksi normaaleja prosesseja ja kehitystoimintaa.
Senaatin energiansäästöohjelmassa toteutettiin erittäin nopealla aikataululla nopeita energiansäästötoimia noin 1 000 rakennuksessa eri puolilla Suomea. Valtaosa toimenpiteistä liittyi kiinteistönhoidon ammattilaisten suorittamiin talotekniikan laitteistojen säätöihin. Esimerkiksi toimistotilojen sisälämpötiloja laskettiin 20,5 asteeseen. Tulevan talven aikana hyödynnetään viime talvena saatuja kokemuksia ja lähtökohtaisesti energiankulutusta esim. lämmitykseen ei lisätä viime talven tasoon nähden. Tilojen olosuhteita seurataan ja säätöjä tehdään tarpeen mukaan.
– Olemme nyt Suomessa energia-asioissa paljon paremmassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Sähköpulan uhka on väistynyt ja sähkön hinta on tullut huipputasolta alas. Energian hinta on kuitenkin edelleen huomattavasti aiempia vuosia korkeammalla tasolla. Energian säästäminen on edelleen fiksua sekä ympäristön että veronmaksajan näkökulmasta, sanoo Senaatin energiansäästöohjelman johtaja Sanna Jääskeläinen.
Valtion tilojen käyttäjät osallistuneet energiansäästöön
Osana energiansäästöohjelmaa valtion tilojen käyttäjiä on neuvottu ja muistutettu energiansäästöstä. Valtion tiloissa työskentelevät virastojen työntekijät ovat suhtautuneet energiansäästöön positiivisesti ja olleet myös itse aktiivisia. Senaatin toteuttamassa kyselyssä yksittäisiä ideoita kirjattiin 10 000 kappaletta. Tilankäyttäjillä on mahdollisuus myös tehdä havaintoja ja ilmoituksia tiloissa olevien QR-koodien kautta, josta ne ohjautuvat suoraan kiinteistönhoidolle.
Uusi energiakatsastusmalli käyttöön
Osana energiansäästöohjelmaa pilotoitiin Senaatin kehittämää energiakatsastusmallia, jonka tavoitteena on löytää pidemmän aikavälin energiansäästömahdollisuuksia ja tunnistaa esimerkiksi potentiaalisia mahdollisuuksia energian kierrätykseen kiinteistöissä. Mallia pilotoitiin kahdessatoista valtion rakennuksessa eri puolilla Suomea. Kohteina oli virastotaloja, poliisitaloja ja tutkimuslaitoksia.
Katsastusmallia on tarkoitus laajentaa ja katsastaa lähivuosien aikana jopa noin 300 valtion rakennusta. Katsastusten toteutuksessa käytetään energia-alan asiantuntijapalveluita, joita koskeva julkinen kilpailutus on parhaillaan käynnissä.
Senaatin energiansäästöohjelma on ladattavissa kotisivuiltamme: testi-e2c55b704894.senaatti.fi/energiaohjelma
Lisätietoja: Senaatti-kiinteistöt, Sanna Jääskeläinen, p. 0408308104
Senaatti-kiinteistöt on Suomen valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä sitä työtä, joka tekee tästä maasta maailman toimivimman ja turvallisimman. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä. testi-e2c55b704894.senaatti.fi