Sippolan koulukodin peruskorjaus valmistui Kouvolassa
Valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt ja Oy Rakennuspartio ovat saaneet valmiiksi Sippolan koulukodin päärakennuksen laajan peruskorjauksen. Historiallisesti arvokas rakennus on toiminut koulukotina jo 112 vuotta.
Kouvolassa sijaitseva, vuonna 1836 rakennettu suojeltu arvorakennus korjattiin toimivaksi, turvalliseksi ja terveelliseksi toimintaympäristöksi. Korjauksessa noudatettiin hirsirakennukseen sovellettavin osin koulukotien toiminta- ja toimitilakonseptia, jossa huomioidaan lasten, henkilöstön ja toiminnan nykytarpeet. Peruskorjatut tilat ovat nykyaikaiset, viihtyisät ja kodinomaiset, ja niissä on mahdollisuus sekä opiskeluun että harrastamiseen. Myös hyvään ergonomiaan ja akustiikkaan on kiinnitetty huomiota.
”Seurasin ilolla ja luottavaisin mielin kansallisesti ainutlaatuista peruskorjausprojektia. Käyttäjälähtöisyys on kulkenut mukana projektin kaikissa vaiheissa ja lopputulos on lumoava. Lapset, kuten toki henkilöstökin, saavat voimaannuttavan ja kauniin rakennuksen käyttöönsä. Suunnitelman mukaisesti koulutyö alkaa elokuussa uusissa tiloissa”, kertoo Sippolan koulukodin johtaja Tuija Lindberg.
Peruskorjauksessa päärakennukseen rakennettiin koulukodilta aiemmin puuttuneet vastaanottotilat, liikunta- ja juhlasali kunnostettiin ennalleen, keittiö uusittiin sekä rakennuksen molempiin päätyihin rakennettiin uudet porraskäytävät. Lämmitys-, ilmanvaihto-, ja rakennusautomaatio- sekä vesi- ja viemärijärjestelmät uusittiin kokonaisuudessaan. Päärakennuksen julkisivua kunnostettiin sekä osa ikkunoista uusittiin ja osa korjattiin. Alueella tehdään pihatöitä vielä kesän 2024 aikana.
”Suojellun hirsirakennuksen peruskorjaus vaati saumatonta yhteistyötä koko hankeorganisaation kesken. Haasteita tunnistettiin jo ennalta ja isommilta työmaa-aikaisilta yllätyksiltä vältyttiin. Projektissa on ollut todella hyvä ilmapiiri ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen”, kertoo Senaatin rakennuttajapäällikkö Juha-Pekka Peltonen.
Sippola on toiminut koulukotina 112 vuotta, ja peruskorjaus mahdollistaa tilojen pysymisen koulukodin käytössä jatkossakin.
Rakennushankkeen kustannusarvio on noin 9,5 miljoonaa euroa. Päärakennuksen kokonaispinta-ala on reilut 2 000 bruttoneliömetriä. Suunnittelusta on vastannut Erat Oy. Museovirasto on ollut tiiviisti mukana hankkeessa.
Rakennuksen käyttötarkoitus ja tilat on muutettu koulukodiksi vuonna 1910, jonka jälkeen rakennukseen on tehty useampia kunnostus- ja muutostöitä. Viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 1980. Sippolan koulukodin tontilla on noin 30 rakennusta. Rakennukset koostuvat koulukodin opetuskäytössä olevista rakennuksista, harrastetiloista, asunto- ja majoitusrakennuksista sekä kiinteistöhuollon rakennuksista ja muista rakennelmista.
Lisätietoja hankkeesta:
Senaatti-kiinteistöt: Juha-Pekka Peltonen, rakennuttajapäällikkö, p. 040 688 5595, juha-pekka.peltonen@valtionkoulukodit.fi
Sippolan koulukoti: Tuija Lindberg, koulukodin johtaja, p. 029 5244 611, tuija.lindberg@valtionkoulukodit.fi