Valtion yhteinen työympäristö on valmistunut Rovaniemellä
Senaatti-kiinteistöt on toteuttanut valtion toimitilastrategian mukaisen yhteisen työympäristön Pilke-taloon Rovaniemellä yhteistyössä käyttäjien kanssa. Muutostyöt aloitettiin joulukuussa 2023, ja uusitut tilat on nyt otettu käyttöön. Eilen 3.6.2024 järjestettiin Tervetuloa taloon -tilaisuus Pilke-talossa työskentelevän henkilöstön kanssa.
Pilke-kiinteistö, osoitteessa Ounasjoentie 6, on muutettu valtion toimitilastrategian mukaiseksi yhteiseksi työympäristöksi. Toimistotilat on uudistettu palvelemaan useiden valtion virastojen ja toimijoiden yhteisiä tarpeita, ja sisäänkäyntikerrokseen on rakennettu uusi kokouskeskus. Lisäksi entinen julkinen kahvila on muutettu viihtyisäksi henkilöstökahvilaksi. Metsähallituksen Tiedekeskus Pilkkeen tiloihin ei tehty muutoksia, ja asiakkaille tarjotaan edelleen palveluita entisellä paikallaan.
Hankkeen tavoitteena on ollut luoda terveelliset, turvalliset ja toimintaa tukevat työympäristöt. Uudistettu Pilke-talo palvelee nyt aluehallintoviraston, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira), Taiteen edistämiskeskuksen (Taike), Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes), Senaatti-kiinteistöjen ja Metsähallituksen työntekijöitä ja asiakkaita. Lisäksi Pohjois-Suomen syyttäjäalueen, Rovaniemen toimipaikan erilliset väistötilat sijoittuvat Pilke-taloon. Muutokset koskevat noin 230:tä valtion työntekijää. Luonnonvarakeskus (Luke) ja Ilmatieteen laitos jatkavat nykyisissä tiloissaan.
”Hyödynsimme toimijoiden olemassa olevia kalusteita ja toteutimme yhteisen työympäristön pienillä tilamuutoksilla. Kiitos hyvin sujuneesta yhteistyöstä, erityisesti hankkeen aikana kiinteistössä toimineille ja myös tuleville toimijoille. Yhteistyö jatkuu ja kehitämme yhteistä työympäristöä edelleen paremmaksi yhdessä,” sanoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Puttonen.
Rovaniemen yhteisen työympäristöhankkeen taustalla on valtiovarainministeriön linjaus valtion monipaikkaisesta työskentelystä. Senaatti-kiinteistöt kehittää valtion yhteisiä työympäristöjä tavoitteenaan, että vuoteen 2030 mennessä noin neljännes valtion henkilöstöstä työskentelee yhteisissä työympäristöissä.
Hankkeen pääurakoitsijana toimi Rakennusliike RPJ Oy. Kiinteistö on aiemmin ollut Metsähallituksen omistuksessa ja siirtynyt Senaatin omistukseen vuonna 2021.
Lisätietoja
Kimmo Puttonen, rakennuttajapäällikkö, puh. 040 611 6822, kimmo.puttonen@senaatti.fi
Isto Klén, asiakkuusryhmän päällikkö, puh. 040 619 6166, isto.klen@senaatti.fi
Ari Loukkola, asiakkuusryhmän päällikkö, puh. 040 525 7981, ari.loukkola@senaatti.fi
Lisätietoa yhteisistä työympäristöistä: https://testi-e2c55b704894.senaatti.fi/yhteiset-tyoymparistot/
Aikaisempi tiedote: https://testi-e2c55b704894.senaatti.fi/2023/12/20/rovaniemella-toteutetaan-yhteinen-tyoymparisto-seitsemalle-valtion-toimijalle/