Varautuminen sähkökatkoihin – mitä meidän kaikkien olisi huomioitava työpaikallamme sähköpulan uhatessa
Venäjän hyökkäyssodan vuoksi energiakriisi muodostaa mahdollisen riskin, jonka seurauksena tulevalla talvikaudella voi olla ajoittain pulaa sähköstä ja mahdollisesti myös sähkökatkoja.
Senaatti-konserni on käynnistänyt valtion tiloja koskevan energiansäästöohjelman, jonka yhtenä tavoitteena on vähentää sähkönkulutusta ja siirtää sitä pois huippukulutuksen tunneilta ja näin ehkäistä sähköpulan riskiä.
Sähkökatkoihin ja -pulaan varautumiseksi Senaatti-kiinteistöissä on suunniteltu myös toimitiloihin liittyvä laaja toimenpidepaketti. Olemme kartoittaneet asiakastarpeita, ja varautumistoimenpiteitä kiinteistöissä tehdään niiden mukaisesti. Erityisesti toimenpiteitä priorisoidaan valtion kriittisiin kohteisiin, jotka on oltava toiminnassa 24/7 kaikissa tilanteissa.
Miten meistä jokainen voi itse varautua mahdollisiin sähkökatkoihin työpaikallaan?
Sähköpulasta johtuvien sähkökatkojen todennäköisyys on suurimmillaan sähkön kulutuksen ollessa huipussaan kylminä talvipäivinä. Tyypillisesti sähkönkulutushuiput osuvat arkipäiville klo 8-10 ja 16-20 välille. Paikalliset jakeluverkkoyhtiöt pyrkivät informoimaan jakelukatkoista etukäteen, jolloin niihin on mahdollista varautua, mutta myös yllättävät sähkökatkot ovat mahdollisia. Yllättävät katkot saattavat johtua esimerkiksi teknisestä häiriöstä isossa sähkövoimalaitoksessa tai sähkönjakeluverkossa.
Fingrid tiedottaa valtakunnallisesta sähköpulasta. Lataa Fingridin Tuntihinta-sovellus puhelimeesi niin saat ajankohtaiset tiedot sähköpulatilanteesta.
TÄRKEIMMÄT OHJEET SÄHKÖKATKOIHIN VARAUTUMISEKSI HENKILÖSTÖLLE
SÄHKÖPULAN UHATESSA
- Vähennä kaikki sähkönkulutus minimiin (valot, toimistokoneet, laitteet yms.), jotta akut ja/tai varavoima riittävät mahdollisimman pitkään välttämättömään sähkön tarpeeseen.
- Huomioithan, että suurimassa osassa valtion rakennuksia ei ole varavoimaa. Sitä on vain niissä rakennuksissa ja tiloissa, joihin se on erikseen aikanaan rakennettu.
- Älä käytä hissiä sähkökatkojen riskin ollessa kohonnut, koska useimmat hissit pysähtyvät kerrosvälille sähkökatkossa.
- Pidä valonlähde (esimerkiksi puhelin) aina mukanasi suljetuissa tiloissa liikkuessasi äkillisen pimeyden varalta.
- Sammuta kaikki työkoneet ja tulipaloriskin aiheuttavat laitteet (keittolevyt, kahvinkeittimet, uunit, laboratoriolaitteet yms.) sähkökatkon alkaessa, jotta ne eivät aiheuta vaaraa äkillisesti käynnistyessään sähköjen palauduttua.
- Pidä ladattavat laitteet ladattuina (puhelin, tietokone, radio yms.) ja tallenna keskeneräiset työt säännöllisesti.
SÄHKÖKATKON AIKANA
- Sähkökatkon tullessa poistumistievalaistus toimii noin tunnin ajan. Turvallisuussyistä suosittelemme rakennuksesta poistumista erityisesti, jos sähkökatkon pituudesta ei ole tietoa tai sen tiedetään kestävän yli tunnin.
- Sähköjen kytkeytyessä sähkökatkon jälkeen päälle uudelleen, saattaa syntyä ns. virtapiikki, joka voi haitata tai jopa vaurioittaa koneita ja laitteita. Mikäli mahdollista, niin turvallisinta on irrottaa herkkien laitteiden johdot pistorasioista.
- Varmista, ettei mikään vaaraa aiheuttava sähkölaite ole jäänyt päälle.
- Tiloista ja rakennuksista poistuminen on aina mahdollista, vaikka sähköinen kulunvalvonta ja sähkölukot eivät toimisi. Huomaa, että et välttämättä pääse takaisin edelliseen tilaan tai rakennukseen sisälle kerran poistuttuasi.
- Huomaa, että et ehkä pääse pysäköintipaikalta autolla ulos koska autohallien automaattiovet tai pihojen portit eivät välttämättä aukea.
- Poistuessasi rakennuksista sähkökatkon aikana varmista, että ovet takanasi menevät kiinni estääksesi asiattomien pääsyn tiloihin. Älä myöskään päästä tunnistamattomia henkilöitä ovista niistä kulkiessasi. Pidä kuvallinen henkilökortti aina esillä tiloissa liikuttaessa.
- Huomioi, että henkilöstöravintoloiden ja muiden kiinteistön palveluiden tarjonta voi keskeytyä tai olla rajoitettua.
- Vältä veden ja WC:n käyttöä sähkökatkon aikana ja varmista veden lämpötila.
SÄHKÖJEN PALAUTUESSA
- Varmista kriittisten prosessilaitteiden (pakastimet, laboratoriolaitteet, olosuhdehallitut tilat, yms.) palautuminen toimintaan heti sähkökatkon jälkeen jatkovahinkojen estämiseksi.