Siirry sisältöön

Hanasaaren kulttuurikeskus

Hanasaaren kulttuurikeskuksen peruskorjaus, perusparannus ja laajennus toteutettiin Senaatti-kiinteistöjen kärkihankemallilla. Rakennuksen käyttäjä on osallistunut hankkeen valmisteluun hankesuunnitteluvaiheesta lähtien.

Rakennus otettiin käyttöön 1.5.2017. Uudelleen vihkiminen tapahtui 1.6.2017 Pohjoismaiden valtionpäämiesten läsnä ollessa. Tähän mennessä käyttäjäkokemus on ollut erittäin positiivinen. Mm rakennuksen aulassa, ravintolassa, hotellin käytävillä käytettiin entisöivää korjaustapaa yhteistyössä Museoviraston kanssa.

”Kärkihankeallianssi kannustaa eri osapuolia hyvään yhteistyöhön. Hankemuoto antaa työkalut löytää jo hankkeen varhaisessa vaiheessa parhaat yhteistyökumppanit ja sitouttaa heidät projektiin. Kärkihankeallianssi sopii parhaiten suuriin ja vaativiin hankkeisiin”, sanoo hankkeen rakennuttajapäällikkö Markku Inkeroinen Senaatti-kiinteistöistä.

Tarjouslaskentavaiheessa kärkihankeallianssi ei kuormita palveluntarjoajia, ja se pitää tarjouskustannukset pieninä. Tavoitteena on luoda joustava tapa tehdä yhteistyötä. Siten voidaan varmistaa, että projektinjohto, ennakointi ja riskienhallinta ovat ajan tasalla koko hankkeen ajan. Kaikkia osapuolia kannustava yhteistyö auttaa kumppaneita pysymään aikataulussa ja budjetissa sekä luomaan laadukkaan lopputuloksen. Hanasaaren hanke valmistui aikataulussa ja ilman kustannusylityksiä.

”Onnistumista on edesauttanut säännöllinen raportointi ja vertaaminen tavoitteisiin. Olemme voineet systemaattisesti valvoa, että asiat etenevät suunnitelmien mukaan tai tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä”, Inkeroinen kertoo.

Senaatti-kiinteistöjen näkökulmasta hanke oli vaativa peruskorjaus. Hotellin päälle rakennettiin noin 700 m2 uudisosa, johon keskitettiin toimistotyöt. Tilaratkaisuna on pääosin monitilatyöympäristö. Toimistotyöt on keskitetty yhteen kerrokseen ja siellä työskentelevät voivat olla tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään.

Lue lisää allianssimallista

 

Takaisin sivulle Investoinnit